Aika

Sethin käsitys ajasta on varsin toisenlainen kuin mitä me siitä tavallisesti ajattelemme. Ehkä vaikeimmin ymmärrettävä on hänen käsityksensä kaiken ”ajan” samanaikaisuudesta. Pyrin avaamaan tätä hankalalta tuntuvaa seikkaa tässä artikkelissa.

Me koemme ajan etenevän menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaisuuteen; tätä ”ajan nuolen” kokemusta meidän on lähes mahdoton kieltää, vaikka voimmekin intuitiivisesti ymmärtää sellaisia väittämiä kuin: ”Kaikki tapahtuu yhtä aikaa”, ”Ei ole olemassa menneisyyttä tai tulevaisuutta”, tai: ”On olemassa vain tämä hetki.” Seth selvittää varsin monitahoisesti ja seikkaperäisesti, miten tällainen kokemus lineaarisesti etenevästä ajasta ja/tai intuitiivisesti koettavasta nyt-hetkestä psykologisesti muodostuvat. 

Seuraavassa lainauksessa kiteytyy hyvin se, miten meillä menee helposti sekaisin subjektiivinen havaitseminen ja ajatus lineaarisesta ajasta:

”Se, minkä te havaitsette aikana, on osa muita tapahtumia, jotka tunkeutuvat teidän järjestelmäänne ja jotka usein tulkitaan avaruudelliseksi liikkeeksi tai joksikin, mikä erottaa tapahtumat toisistaan – ja ellei avaruudellisesti, kuitenkin sellaisella tavalla, jota on mahdoton määritellä ilman ajan käsitettä.

Se, mikä erottaa tapahtumat toisistaan, ei suinkaan ole aika vaan teidän havaintonne. Te havaitsette tapahtumat ”yksi kerrallaan”. Aika, sellaisena kuin se teille näyttäytyy, onkin sen sijaan kokemusten psyykkistä järjestäytymistä. Näennäinen alku ja loppu, näennäinen syntymä ja kuolema, ovat vain samanlaisia muita ulottuvuuksia kuin esimerkiksi korkeus, leveys ja paino. Teistä kuitenkin vaikuttaa siltä, että te etenette kohti jotakin loppua, jossa loppu merkitsee tietyn kokemuksen – tai persoona-kokemuksen – loppua.” (SEP 20:582)

Tämä toteamus, että aika on ”kokemusten psyykkistä järjestäytymistä”, on koko avain siihen käsitykseen ajasta, jota Seth yrittää meille omasta näkökulmastaan selvittää. Aika ei siis ole mikään meistä riippumaton järjestelmä, jonka armoilla olemme, vaan seuraus tavastamme havainnoida todellisuutta – joka taas on seurausta fyysisen todellisuuden perusolettamuksista ja fyysisistä aistestamme, jotka puolestaan välittävät meille informaatiota hermojärjestelmämme asettamissa puitteissa.

”Fyysisen ajan käsite on seurausta egon pyrkimyksestä tehdä tarkempia erotteluja, jotta se voisi luokitella ja järjestellä ja siten identifioida ja antaa säilyvyyden omille aistimuksilleen.” (ES 4:165)

On muistettava, että koska tietoisuus ja ego ovat sellaisia itsen ominaisuuksia, jotka pyrkivät säilyttämään itsensä vastoin todellisuuden perimmäistä muuttuvaa luonnetta, ja että tämänhetkinen hallitseva egomme (ulkoinen ego, jota pidämme minuutenamme), joka kokee elävänsä fyysisessä todellisuudessa, luo itselleen puitteet ja järjestelmän, jossa pysyvyys ja jatkuvuus vaikuttavat todellisilta. (Ks. myös Entiteetti, ego, identiteetti ja persoona.) Kokemamme lineaarisesti etenevä aika on siis nimenomaan fyysiseen todellisuuteen samaistuvan itsemme osan tuottama illuusio eikä jotakin, mikä olisi todellisuuden perusominaisuus.

”Aika, siten kuin te sen koette, on fyysisten aistienne synnyttämä harhakuva. Fyysiset aistinne pakottavat teidät havaitsemaan toiminnan tietyllä tavoin, mutta toiminta ei ole luonteeltaan tällaista. Teidän on havaittava todellisuus fyysisillä aisteillanne, mutta ne vääristävät sitä suuresti. Ne esittävät todellisuuden teille omalla tavallaan. Fyysiset aistit kykenevät havaitsemaan todellisuuden vain vähän kerrallaan, ja niin vaikuttaa siltä, kuin jokin hetki olisi olemassa ja sitten katoaisi ikuisiksi ajoiksi, minkä jälkeen tulee seuraava hetki, joka sekin samalla tavoin katoaa.” (ES 8:ESP-kurssi 8.2.1968)

Fyysisenä kokemamme lineaarisesti etenevä aika on siis ennen kaikkea fyysisessä todellisuudessa toimivan kokonaisen itsen osan, ulkoisen egon, itselleen tekemä työväline ja seurausta fyysisten aistien toimintatavasta. Tälle ulkoiselle egolle aika ei tietenkään ole mikään illuusio vaan varsin olennainen sen kokeman todellisuuden piirre. Tuskin kukaan meistä pitää omaa syntymäänsä ja kasvamistaan lapsesta aikuiseksi harhakuvaksi, eikä kukaan varmaan kiellä sitäkään, että fyysinen olemassaolomme päättyy edessä olevaan kuolemaan, olipa tuon kuoleman luonteesta mitä mieltä tahansa.

Tästä huolimatta meidän on hyödyllistä ajatella aikaa pohjimmiltaan illuusiona, sillä se vapauttaa sekä ajatteluamme että antaa meille mahdollisuuden kokea todellisuutta laajemmin. Ajan pitäminen illuusiona ei ole tämän todellisuuden kieltämistä vaan sen ymmärtämistä, että todellisuuksia on monia ja että niistä on mahdollista myös saada kokemuksia. Riippuu tosin täysin yksilöstä, pitääkö tällaisia kokemuksia tavoiteltavina tai ylipäätään mielekkäinä. Tämä fyysinen todellisuus on joka tapauksessa se todellisuuden kerros tai vyöhyke, jossa me elämme, ja siten ensisijaisen tärkeä niin kauan kuin täällä olemme.

Lineaarinen aika  ja fyysisesti aistit ovat siis täysin sidoksissa toisiinsa: jos poistat fyysiset aistit, kuten sisäisissä kokemuksissa – esimerkiksi syvissä mietiskelykokemuksissa tai ruumiista poistumisessa tapahtuu –  kokemus lineaarisesta ajastakin katoaa tai ainakin muuttuu merkittävästi. Lineaarinen aika on toiminnan kuvitteellista hidastumista. (Ks tarkemmin  Entiteetti, ego, identiteetti ja persoona.)

Seuraavassa lyhyessä lainauksessa tiivistyy hyvin se, miten lineearinen, menneisyydestä tulevaisuuteen etenevä aika koske vain fyysisessä (tai mahdollisesti jossain muussa kolmiulotteisessa) todellisuudessa eläviä.

”Todellisuus ei ole rajallinen. Ei ole mitään menneisyyttä, nykyhetkeä tai tulevaisuutta. Ne näyttäytyvät vain sellaiselle, joka elää kolmiulotteisessa todellisuudessa.” (ES 8:ESP-kurssi 8.2.1968)

Jos ja kun pohjimmiltaan ei ole olemassa menneisyyttä, nykyhetkeä tai tulevaisuutta, ja kun jotakin selvästi on olemassa, se merkitsee, että tuo, mikä vaikuttaa olevan olemassa – ja minkä koemme olevan olemassa, kuten itsemme – on olemassa jotenkin muutoin kuin historiallisesti. Tämä on se suuri haaste, jonka joudumme ottamaan vastaan, jos yritämme hahmottaa olemista lineaarisen ajan ulkopuolella: meillä ei todellisuudessa ole historiaa, vaan menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus tapahtuvat koko ajan.

Aina kun yritämme ymmärtää Sethin puheita – koskivatpa ne sitten aikaa, omaa itseämme tai todellisuuden luonnetta ylipäätään – meidän on muistettava, että hänen koko sanomansa lähtee siitä, että todellisuus on mentaalinen ja että kaikkea hänen sanomaansa on punnittava tästä lähtökohdasta käsin. Jos tätä ei ota huomioon, monet Sethin väittämät tuntuvat suorastaan absurdeilta. Meidän fysikalismiin ja lineaariseen aikakokemukseen ehdollistuneiden ihmisten tosin on kovin vaikea edes yrittää ymmärtää, mitä mentaali todellisuus voisi merkitä, sillä se on niin toisenlainen tapa tarkastella todellisuutta. Mutta juuri tätä todellisuuden mentaalia luonnetta Seth valtavassa materiaalissaan meille pyrkii selvittämään.

Tilava nykyhetki ja kaiken samanaikaisuus

Sethin mukaan on olemassa vain yksi suuri nykyhetki, tilava nykyhetki, joka on jatkuvasti muuttuva, ja jossa kaikki tapahtuu. Meidän fyysisesti kokemamme nyt-hetki on vain eräs piste tässä kaikenkattavassa tilavassa nykyhetkessä. Lineaarisesti etenevä aika kahlitsee meitä ainoastaan ollessamme fyysiseen (aistinvaraiseen) todellisuuteen keskittyneinä.

Tilavassa nykyhetkessä kaikki koskaan olemassa olleet asiat ovat yhä olemassa aivan samoin kuin kaikki tulevatkin asiat. Me emme tavallisesti kykene kokemaan tätä tilavaa nykyhetkeä kuin poikkeuksellisissa psykologisissa tai mentaaleissa kokemuksissamme, kuten syvissä mietiskelytiloissa, ruumiistapoistumiskokemuksissa tai muissa vahvoissa ei-fysikaalisesti suuntautuneissa kokemuksissa. 

”Te ette voi voi teidän tasollanne kokea tällaista todellisuutta kuin hyvin rajallisesti ettekä te voi kokea tätä todellisuutta spontaanisti – ja spontaanisuus on tilavan nykyhetken luonne. Johtuen teidän naamioajastanne [fyysisestä kelloajasta, ks. edempänä] kaikki tämä saattaa tuntua teistä oudolta ja uskomattomalta.” (ES 1:41)

Ja näin juuri on: meidän on vaikea käsittää muunlaista aikaa kuin sellaista, joka selkeästi kulkee menneisyydestä tulevaisuuteen. Me sijoitamme kaikki ajatuksemme ja kokemuksemme tähän lineaariseen aikakäsitykseen, jonka puitteissa asioilla on selkeä järjestys, ja kaikki, mikä on sen vastaista, tuntuu meistä tavallisesti todellakin oudolta.

”Järjestystä voi olla ilman hetkien perättäisyyttäkin [so. lineaarista aikaa]. Uskokaa tai älkää, mutta järjestystä voi olla ilman teidän syy-seuraus-suhdettannekin. Järjestystä voi olla ja on spontaaniudessakin ja tilavan nykyhetken kaiken samanaikaisuudessa.” (ES 1:41)

Tämä asioiden perttäisyys, syy-seuraussuhde, on niin ikään sellainen seikka, joka on meille fyysisessä todellisuudessa eläville niin ilmeinen, että meidän on lähes mahdoton kuvitella, että minkään muunlaista järjestystä voisi edes olla olemassa. Sethin todellisuuskäsityksen mukaan kaikki – siis aivan kaikki, niin ”mennyt” kuin ”tulevakin” tapahtuu samanaikaisesti tilavassa nykyhetkessä:

”Kaikki olemisen tasot ovat olemassa tilavassa nykyhetkessä, ja kaikki fragmenttien näytelmät esitetään samanaikaisesti.” (ES 1:41)

”Fragmenttien näytelmillä” Seth viittaa entiteetin osien eri jälleensyntymiin. Tämä merkitsee sitä, että esimerkiksi lineaariseen aikaan perustuva käsityksemme ”edellisistä elämistä” aikajanalle sijoittuvina perättäisinä kokemuksina on väärä: ne kaikki tapahtuvat samanaikaisesti ja me elämme kaikkia olemassaolomme muotoja yhtä aikaa! (Ks. tarkemmin Kuolema ja jälleensyntymä.)

Voidaan kiteytetysti tiivistää, että Sethin mukaan olemassa on vain jotakin, mikä on jatkuvassa muutoksen tilassa; mikään ei ole lineaarisesti tulossa mistään ja menossa mihinkään, vaan kaikki – jokainen hetki, jokainen tapahtuma – on koko ajan jatkuvassa muuttumisen tilassa. Kun tätä pohtii hetkenkin hieman syvällisemmin, ymmärtää, että sellaiset käsitteet kuin ”totuus”, ”valaistuminen” tai ”Jumala” saavat täysin toisenlaisen merkityksen kuin jos niitä tarkastellaan lineaarisen ajan tai pysyvyyden käsitteiden puitteissa. Sethin maailmankuvaan perustuen voidaan väittää perustellusti, ettei mitään totuutta tai perimmäistä henkistä päämäärä tai edes Jumalaa jonakin staattisena prinsiippinä yksinkertaisesti ole olemassa. (Ks. Jumala, tieto, totuus ja valaistuminen.)

”Kaikki-Mikä-On [Jumala] luo itseään samanaikaisesti ja loputtomasti. Ainoastaan teidän erityisessä viitekehyksessänne näyttää olevan sisäinen ristiriita samanaikaisen ja samalla loputtoman toiminnan suhteen. Tämä liittyy ennen kaikkea niihin väistämättömiin vääristymiin, jotka liittyvät teidän käsityksiinne ajasta ja kestosta, sillä teille jonkin kesto edellyttää ajassa olemista ja ennakkokäsitystä aluista ja lopuista.” (SEP 20:580)

Tämä jatkuva muutos koskee aivan kaikkea, myös kaikkien tapahtumien yhteenlaskettua samanaikaisuutta:

”’Samanaikaisesti’ ei merkitse loppuun saatettua täydellisyyden tilaa eikä sellaista kosmista tilannetta, jossa kaikki olisi jo tehty, sillä kaikki tapahtuu yhä. Sinä tapahdut yhä – sekä nykyiset että tulevat itsesi; ja mennyt itsesi käy yhä lävitse sitä, minkä sinä luulet jo tapahtuneen. (HTL 9:636)

On aivan päätähuimaavaa edes aavistuksenomaisesti ajatella, että ”mennyt itseni käy yhä lävitse”asioita, joita tämä minuuteni pitää taakse jääneinä, ja että sekä nykyiset että tulevat itseni (monikossa!) – ja vielä vaihtoehtoiset ja todennäköisetkin itseni – tapahtuvat koko ajan. Tätä ajatellessa käy hyvin selväksi, miten rajallinen fysikaalinen lineaarinen käsityksemme tapahtumisesta on. (Ks. myös Moniulotteinen todellisuus.) 

Menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus

Jos kaikki ”aika” on samanaikaista, mitään menneisyyttä tai tulevaisuuttakaan ei siis varsinaisesti ole. Tähän periaatteeseen perustuu myös se, mitä Seth nimittää ”voiman hetkeksi“, joka on yhtä kuin se, minkä me miellämme nykyhetkeksi. Me yleensä ajattelemme, että voimme vaikuttaa vain tuleviin tapahtumiin mutta emme menneisiin. Mikäli mitään jakoa menneisyyden ja tulevaisuuden välillä ei ole, voimme tietenkin vaikuttaa yhtä lailla menneeseen kuin tulevaankin.

Tämä lähtökohta olennaisen tärkeä ymmärtääksemme sitä potentiaalia, joka meillä tässä hetkessä on: me emme ole ”menneiden” tapahtumien vankeja vaan voimme vaikuttaa tässä hetkessä kaikkeen siihen, mikä tekee elämästämme juuri nyt sellaista kuin se on.

”Menneisyyttä voi muuttaa. Nykyiset teot voivat muuttaa sellaisia tulevia tapahtumia, jotka eivät muutoin tapahtuisi. Mutta kun tämä myönnetään, meidän on myönnettävä myös, että nykyiset tapahtumat voivat muuttaa menneisyyttä, sillä menneisyydessä ei ole mitään tekijää, jolla olisi erilainen rakenne, koostumus tai luonne kuin tulevaisuudella. Ajalla ei ole mitään tiettyjä piirteitä, jos sitä tarkastellaan menneisyytenä, tulevaisuutena tai nykyhetkenä. Kaikki näennäiset eroavaisuudet menneen ja tulevaisuuden välillä ovat tulosta vain teidän omista havainnoistanne… Menneisyys on olemassa ihan samassa määrin kuin nykyhetki tai tulevaisuuskin; ainoastaan havaintokykynne on rajallinen.” (ES 5:221)

”Menneisyys on olemassa sarjana sähkömagneettisia yhteyksiä, jotka toisaalta ovat aivoissa, mutta se koostuu myös samanlaisista todellisuuksista ei-fysikaalisessa mielessä… Toisin sanoen menneisyys ja nykyhetki ovat aivan yhtä todellisia… Te pidätte itsestään selvänä, että nykyiset tekonne voivat muuttaa tulevaisuutta mutta nykyiset tekonne voivat muuttaa myös menneisyyttä… Jokainen yksilö luo jatkuvasti menneisyyttä asenteidensa ja mielleyhtymiensä muuttuessa.” (ES 5:224)

Tämä viimeinen virke on olennaisen tärkeä: jos haluamme muuttaa nykyhetkeä, meidän on muutettava niitä asenteita ja mielleyhtymiä, jotka sijoitamme menneisyyteemme. Esimerkiksi jos jatkuvasti pidämme kiinni siitä, että ”lapsuutemme oli kamala”, sellaisena se myös mielessämme pysyy ja synnyttää nykyhetkeemme näitä ajatuksiamme vastaavat olosuhteet. Tämä on varsin vaikea seikka ymmärtää käytännössä, ja lukuiset positiiviseen ajatteluun ja visualisointiin perustuvat itseapukirjat oikovat tässä aika tavalla. (Ks. tarkemmin Tunteet, odotukset ja uskomukset.)

Ja vielä, alleviivatakseen edellä esitettyä, Seth sanoo samasta asiasta:

”Menneisyys ei koskaan ollut itsenäinen, konkreettinen kohde, joka olisi erillään sitä havaitsevasta osallistujasta, sillä hän teki oman menneisyytensä, ja sen ainoa todellisuus on olemassa niissä sähkömagneettisissa yhteyksissä, jotka ovat hänen orgaanisessa ja psyykkisessä rakenteessaan.” (ES 5:224)

Tämä merkitsee sitä, että me luomme joka hetki uudelleen menneisyytemme sen perusteella, mitä siitä ajattelemme. Menneisyys ei ole olemassa jonkinlaisena tosiseikkana vaan ainoastaan muistoina omassa psykofyysisessä järjestelmässämme. Tämän seikan nykypsykologiakin jo enemmän tai vähemmän ymmärtää.

”On aivan yhtä suuri harhakuva uskoa, että menneisyys olisi kadonnut, kuin uskoa, että tulevaisuutta ei ole olemassa.” (ES 5:225)

Käännetty aika

Sethin mukaan ajan todellista luonnetta kuvaa paremmin käsite ”käännetty aika”.

”Käännetty aikajärjestelmä esittelee meille järjestelmän, joka kuvailee paremmin ajan todellista luonnetta. Aika todellakin myös käpertyy itseensä aivan samoin kuin se laajenee ulospäin.” (ES 5:221)

Nurinpäin käännetty aikajärjestelmä ei siis ole vain yhteen suuntaan kulkeva vaan pikemminkin kaikkiin suuntiin samanaikaisesti etenevä.

”Ajattelet menneisyyden olevan tehty ja taputeltu, mutta alitajunnassasi matkaat meneisyyden halki. Näin menneisyydestä tulee nykyhetki.” (ES 5:221) 

”Et enää havaitse menneisyyttä ja siksi ajattelet, että se on kadonnut ja ettei sitä sinää, joka aiemmin olit, ole enää. Mutta tuo tietty hetki, mikä tahansa hetki, jota ajattelit menneisyytenä, oli olemassa ennen kuin egokeskeisellä tietoisuudellasi [fyysiseen todellisuuden suuntautunut tietoisuus] havaitsit sen, ja sinä muutat sitä koko ajan, vaikket enää tietoisesti havaitsekaan sitä. Sisäinen itse kykenee havaitsemaan sen ja myös muuttaa sitä. Ajatus nurinpäin käännetystä ajasta väittää ajan virtaavan kaikkiin suuntiin ja että samoin kuin jokainen teko vaikuttaa toisiin tekoihin, aikakin vaikuttaa jatkuvasti itseensä ja myös reagoi itseensä.” (ES 5:225)

Meidän normaali tietoinen järjestelmämme, ”egokeskeinen tietoisuus”, kykenee havaitsemaan asiat vain jatkuvina:

”Kuten olen teille jo egoa selvittänyt, teidän järjestelmässänne se kykenee havaitsemaan asiat vain jatkuvina, niin sanotusti suoraviivaisesti, yhden tapahtuman toisen jälkeen. Se kykenee valitsemaan kaikista mahdollisista tapahtumista vain yhden asian kokemisen kerrallaan. Ego on kuitenkin ainoa itsen osa, joka on rajoitettu kokemaan asiat tällä tavoin.” (ES 5:227) 

Käsitys käännetystä aikajärjestelmästä on oleellinen tekijä, kun yritämme vaikuttaa elämäämme. Emme siis voi vaikuttaa ainoastaan tuleviin tapahtumiin vaan tapahtumiin kaikissa suunnissa. Nykyfysiikkamme ei hyväksy tällaista käsitystä ajasta, joskin jotkin kvanttimekaniikan ilmiöt haastavat tavanomaisen lineaarisen aikakäsityksemme. (Ks. myös Moniulotteinen todellisuus.)

Lisäksi meidän on ymmärrettävä, että tavanomainen valvetietoisuutemme, egokeskeinen tietoisuus” on kaikesta hallitsevuudestaan huolimatta vain osa siitä havaintokyvystä, joka meillä on potentiaalisesti käytössämme.

Hetkipiste

Hetkipiste on se ”kohta” kokemuksissamme, joka kulloinkin kattaa sen ulottuvuuden, alueen tai havaintokentän, jolla voimme toimia. Hetkipisteitä on siis loputon määrä siitä huolimatta, että havaitsemme tai koemme niistä vain jonkin tai joitakin.

”Jokainen hetkipiste on kenttä tai ulottuvuus. Te havaitsette vain erittäin rajallisen osan näistä hetkipisteistä.” (ES 5:151)

”Hetkipiste ei koostu mistään tietyistä aikajaosta vaan on teidän järjestelmässänne kätevä termi, joka ilmaisee tai edustaa sitä osaa todellisuudesta, joka voidaan sen suuremmin pinnistelemättä kokea… Ajatukseni hetkipisteestä kuvaa vain likimääräisesti teidän fysikaalista hetkeänne. Yritän tehdä selväksi, että toiminnan ulottuvuus on tärkeää. Hetkipiste ###on# yhtä kuin toiminnan ulottuvuus.” (ES 5:150)

Tärkeää on ymmärtää, ettei hetkipiste rajoitu vain tietoiseen mieleemme vaan kattaa myös sen alueen, joka meille on tavallisesti tiedostamatonta tai alitajuista:

”Alitajunta – tai oikeastaan kaikki itsen osat egoa lukuunottamatta – kykenevät omaksumaan niin sanotusti laajemman toiminnan alueen. Näin näille itsen muille osille ajalla on hyvin toisenlainen olemus kuin egolle. Ego on se osa itseä, joka on hetkipisteen kärjessä ja jota, hetkipiste rajoittaa. Ego on tässä kehyksessä se osa itseä, johon keskitytään täysin ja joka on hetkipisteen vanki. Ego on se osa itseä, joka kokee ajan jatkuvana, jolle kokemukset ovat joukko toisiaan seuraavia ärsykkeitä ja reaktioita” (ES 5:151) (Ks. myös Entiteetti, ego, identiteetti ja persoona.)

Kuten tämän artikkeli perusteella on varmasti selvää, olennaista on ymmärtää, että lineaarinen aika ja kokemus siitä ovat olemassa vain sille kokonaisen itsemme osalle, jota Seth nimittää egoksi kuta kuinkin siten, miten kyseistä termiä myös tavallisesti käytetään – joskin Sethin käsitys persoonan rakenteesta on huomattavasti laajempi kuin nykyinen psykologinen käsityksemme. Ja kertauksen vuoksi ja koska asia on niin tärkeä, johtuen siitä, että ego on myös se osa meitä, johon olemme lähes yksinomaan keskittyneet, meidän on vaikea ymmärtää, että muunlaista aikaa kuin lineaarinen aika olisi olemassa.

”Hetkipiste” on kuitenkin vain apukäsite, sillä Sethin mukaan todellisuudessa ei ole mitään jakoja. Näin kaikkien luokittelujen, jakojen ja erittelyjen ainoa tarkoitus on ainoastaan auttaa meitä jäsentämään asioita. Ei siis ole niin, että hetkipiste on jotakin sellaista, jonka voisimme selkeästi rajata kaikenkattavasta tilavasta nykyhetkestä; se on pikemminkin vain tapa kuvata sitä, että me emme voi koskaan kokea tuota tilavaa nykyhetkeä kokonaisuudessaan vaan ainoastaan osan siitä. Tämän osan laajuus puolestaan on hyvin vaihteleva riippuen esimerkiksi siitä, miten keskittyneitä olemme tietoiseen, fysikaalisuuteen suuntautuneeseen itsemme osaan eli egoon ja missä määrin kykenemme tai haluamme käyttää myös tiedostamattomampien mielen osiemme kykyjä. Esimerkiksi unissamme kokemamme hetkipiste on hyvin erilainen kuin valveilla kokemamme – puhumattakaan muista vahvoista sisäisistä kokemuksista.

Koemme myös ei-lineaarisen ajan tai tämän fysikaalisen hetkipisteen ylittäviä asioita usein intuitiivisesti. Hyvä esimerkki tästä on taide, joka parhaimmillaan herättää meissä omat tavanomaiset rajamme ylittäviä kokemuksia:

”Taide vaikuttaa egosta usein ajattomalta siksi, että se sulautuu usein suurempaan määrään hetkipisteitä kuin mitä ego tavallisesti kykenee havaitsemaan.” (ES 5:151)

Meillä on siis koko ajan kyky sisäisesti aistia kokemamme hetkipisteen ”ulkopuolelle”, joskaan tätä kykyämme nykyinen vahvasti fysikaalisuuteen ja siten yhdenlaatuiseen hetkipisteeseen keskittyvä kulttuurimme ei juurikaan vahvista tai tue. Omaan todellisuuteensa nähden Seth kuvailee hetkpistettä seuraavasti:

”Kerroinkin jo, ettemme me koe teidän ajankulkuanne. Me matkaamme erilaisten laatujen lävitse. Meidän työmme, kehityksemme ja kokemuksemme tapahtuvat kaikki siinä, mitä nimitän ”hetkipisteeksi”. Tässä hetkipisteessä pieninkin ajatus ilmennetään, vähäisinkin mahdollisuus tutkitaan, kaikki todennäköisyydet tarkastetaan ja pienimmät ja suurimmatkin tunteet pääsevät esiin. Tätä on vaikea ilmaista selkeästi, ja silti hetkipiste muodostaa ne puitteet, joissa kaikki psykologiset kokemukset syntyvät.” (SEP 2:514)

Kelloaika ja psykologinen aika

Kelloaika on fyysinen aika, jonka ihmisen ego kehitti omaksi suojakseen johtuen kahtiajakautumisen eli dualismin kokemuksestaan. Filosofisen ja ontologisen (olevaa koskevan) dualismin mukaan todellisuus ja ihminen on jakautunut aineeseen (ruumiseen) ja henkeen (mentaaleihin toimintoihin). Sethin mukaan kokemus fyysisestä ajasta – eli kelloajasta – syntyi nimenomaan dualistisen kokemuksen aiheuttamasta hämmennyksestä:

”Johtuen väärästä dualismiin perustuvasta olemassaolon olettamuksesta fyysisen ajan eli kelloajan keksi ihmisen ego suojellakseen itseään – toisin sanoen siksi, että ihminen koki, että ennustettava tietoinen itse oli se, joka vastasi ajattelemisesta ja liikkeestä, ja ennustamaton, lähes automaattinen itse puolestaan hengittämisestä ja unennäöstä. Hän asetti rajat suojellakseen ennustettavaa itseä siltä, mitä hän piti ennustamattomana itsenä ja päätyi jakamaan kokonaisen itsen kahtia.” (ES 1:24)

Kelloaika on myös osa fyysisen todellisuuden naamiointijärjestelmää. Fyysisen todellisuuden naamiointijärjestelmän oveluus on siinä, että se tehokkaasti estää meitä pitämästä sisäistä todellisuuttamme todellisena. Kelloaika on olennaisen tärkeä siinä, että keskitämme mielemme nimenomaan ulkoiseen, aistinvaraiseen todellisuuteen. Tämän kääntöpuolena suhtaudumme sisäiseen todellisuuteen niin kuin se olisi jotakin vähemmän todellista kuin se, mitä ulkoiset aistimme meille välittävät. Tästä asetelmasta johtuu se, että olemme niin kovin viehättyneitä fysikaalisesta todellisuudesta – siitä todellisuudesta, jonka aistimme meille välittävät – ja enemmän tai vähemmän erossa sisäisestä todellisuudestamme. Jos kuitenkin haluamme oppia tunteman itsemme tai todellisuuden laajemmin, vastaukset eivät löydy ulkoisesta todellisuudesta, vaan huomio on kohdistettava sisäiseen todellisuuteen.

Psykologinen aika puolestaan on sisäisen itsen tai mielen aika. Seth esittelee sen myös yhtenä sisäisistä aisteista, keinona kokea sisäisen todellisuus. Se on väline, jonka avulla voimme helposti siirtyä ulkoisesta todellisuudesta sisäiseen ja takaisin.

Psykologisen ajan avulla olemme luonnollisessa yhteydessä sisäiseen maailmaan. Vaikka psykologisessakin ajassa ajan eteneminen koetaan subjektiivisesti samoin kuin fyysisessäkin ajassa minuutteina, tunteina ja päivinä – esimerkiksi unessa – nuo jaksot eivät kuitenkaan vastaa kelloajan eli fyysisen ajan samoja jaksoja; me emme vanhene nukkuessamme kahta päivää nähdessämme unta, joka kestää kaksi päivää uniajassa. 

Vaikka kelloaika ja psykologinen aika koetaan subjektiivisesti hyvin samankaltaisina, niiden ero tulee hyvin esiin unien lisäksi monissa rajakokemuksissa kuten ruumiistairtaantumiskokemuksissa, kuolemanrajakokemuksissa tai shamanistisilla näkymatkoilla, joiden kokijat saattavat toisinaan kertoa olleensa pitkiäkin ”aikoja” toisissa todellisuuksissa, vaikka fyysistä aikaa on kulunut vain vähän. Johtuen kelloajan vahvasta asemasta kulttuurissamme, tämä tosiseikka jää meiltä lähes huomaamatta, koska on helpompi vain leimata tällaiset kokemukset ”hallusinaatioiksi” kuin pitää niitä mitenkään todellisina; kokijalleen ne ovat kuitenkin usein jopa todellisempia kuin aistinvarainen maailma.

Psykologista aikaa voidaan hyödyntää virkistymiseen ja uusiutumiseen myös tietoisesti esimerkiksi meditoidessa tai rentoutuessa. Sethin mukaan arjessa koettu väsymys johtuu osittain myös siitä, ettemme hyödynnä tätä psykologisen ajan palauttavaa vaikutusta. Kelloajan rajat häviävät psykologisessa ajassa. Psykologisessa ajassa ollessa fyysinen aika tuntuu yhtä unenomaiselta ja ohikiitävältä kuin psykologinen aika normaalissa valvetietoisuudessa. Tämän ilmiön tuntevat varmasti kaikki mietiskelyä harrastavat tai luovaa työtä tekevät.

Sisäinen itsemme kommunikoi meille psykologisen ajan kautta, sillä kelloaika on sille merkityksetön; kelloaika on siis puhtaasti tietoisen tai egokeskeisen mielen luomus sen omaa käyttöä varten. Juuri tämän takia meditoidaan, hiljennytään, keskitytään tai pyritään flow-tilaan, kun etsitään innoitusta, intuitiivista ymmärrystä tai erilaisia sisäisiä yhteyksiä.