Terveys

Mentaali todellisuuskäsitys muuttaa täysin sen, mitä olemme tottuneet ajattelemaan terveydestä ja sairaudesta. Fysikalistisen todellisuuskäsityksen mukaan olemme erilaisten fysikaalisten organismien, kuten virusten, bakteerien sekä muiden taudinaiheuttajien armoilla, kun mentaalin todellisuuskäsityksen mukaan niitä ei voi erottaa mielen sisällöstä. Jokainen, joka on kokeillut ”mielensä voimalla” tulla terveeksi ja pysyä terveenä tietää kuitenkin, ettei se ole ihan helppoa uskoipa sitten millaiseen todellisuuskäsitykseen tahansa. Tietenkin, jos tunteillamme, ajatuksillamme ja uskomuksillamme olisi suora ja välitön vaikutus elämämme fysikaaliseen ulottuvuuteen, kaikki taudit olisi varmasti jo aikaa sitten hävitetty, ja kaikki olisivat terveitä.

Mielen ja ruumiin suhde on ikiaikainen filosofinen ja käytännön ongelma, jota on pyritty ratkomaan varsin monin eri tavoin. Ihmiskunta on kehittänyt vuosituhansien saatossa lukuisia erilaisia parantamis- ja lääkitsemisjärjestelmiä, joissa mielen ja ruumiin suhdetta on käsitelty monin eri tavoin. Nämä järjestelmät ovat aina noudattaneet kunkin kulttuurin vallalla olevia käsityksiä todellisuudesta. Koska me länsimaissa uskomme nykyään niin vahvasti aineeseen sekä kemiaan ja fysiikkaan, heijastaa meidänkin nykyinen parantamisjärjestelmämme näitä uskomuksiamme. (Ks. myös Tunteet, odotukset ja uskomukse.)

Sethin mukaan todellisuus on siis ensisijaisesti mentaalinen ja kaikki mentaali on luonteeltaan sähkömagneettista. Hänen mukaansa kaikki koostuu samasta sähkömagneettisesta ja mentaalista ”substanssista” ja asiat eroavat toisistaan vain intensiteetiltään tai voimakkuudeltaan, eivät perustaltaan. Mitään jakoa aineeseen ja mieleen ei Sethillä ontologisesti (olemassa olevaa koskien) ole. Jos kaikki – niin ruumis, ajatukset, ”kuoleman” jälkeiset ja syntymää edeltävät tilat kuin unetkin – ovat samaa sähkömagneettista substanssia, niiden välillä täytyy myös tapahtua vuorovaikutusta. Seth on meidän nykyisestä näkökulmastamme varsin radikaali mitä tulee käsitykseen terveydestä, sairaudesta ja paranemisesta. Hänen perusajatuksensa tiivistyy hyvin seuraavaan lainaukseen:

”Minkäänlainen paraneminen ei koskaan riipu hoidosta. Se riippuu kaikissa tapauksissa siitä, että jostakin vaivasta kärsivä uskoo, että hänet voidaan parantaa. Se riippuu hänen halustaan parantua. Se riippuu sen merkityksen voimasta, joka sairaudella on. Ja loppujen lopuksi se riippuu yksilön omasta kyvystä saada omat energiansa liikkeelle, sillä ainoastaan ne voivat saada aikaan paranemisen. ” (ES 4:159)

Purkakaamme hieman tätä lainausta, joka sisältää viisi väitettä paranemisesta. Ensinnäkin Sethin mukaan paraneminen ei koskaan riipu hoidosta. Tämä väittämä on ensikuulemalta hyvin vaikea niellä ja kuulostaa pahimman luokan hölynpölyltä, sillä niin vahvaa näyttöä meillä on länsimaisen lääketieteen voimasta. Toisaalta, me emme kuitenkaan tiedä sitä, mikä lopulta paranemisen saa aikaan, ja jos olemme käyttäneet jotakin lääkettä tai muuta hoitotoimenpidettä potilaaseen, joka paranee vaivastansa, pidämme itsestään selvänä, että paranemisen sai aikaan tuo nimenomainen manipulaatio. 

Me emme todellisuudessa kuitenkaan tiedä, mikä tuon paranemisen lopulta synnytti. Jos tietäisimme, sama hoito tepsisi aina ja kaikkien kohdalla samaan vaivaan, ja koska näin ei ole, vetoamme usein siihen, että ihmisen järjestelmä on  kompleksinen, eli siihen, että emme tiedä, mitkä kaikki tekijät ovat a) vaikuttaneet yksilön sairastumiseen, b) pahentaneet tai lieventäneet sitä ja c) lopulta parantaneet hänet. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö meidän kannattaisi jatkaa lääketieteemme viitoittamalla tiellä ja kehittää yhä tehokkaampia ja tehokkaampia hoitomuotoja ja lääkkeitä, mutta se tarkoittaa sitä, ettemme tästä huolimatta opi tällä pelkästään nykyisenkaltaiseen biokemiaan ja fysiikkaan perustuvalla tavalla tietämään täysin, mikä ihmisen sairastuttaa ja mikä hänet parantaa.

Plasebo/nosebo-ilmiö on tästä erinomainen esimerkki. Aihetta on tutkittu laajalti, ja lääketieteessämmekin vallitsee suhteellisen vakaa konsensus siitä, että ilmiö on todellinen. Placebo tarkoittaa paranemista ilman vaikuttavaa ainetta tai hoitoa (ja nosebo sen vastakohtaa, tilan huononemista ilman siihen vaikuttavaa suoranaista ainetta tai hoitoa). Aiheesta kiinnostuneen kannattaa tutustua esimerkiksi lastentautien erikoislääkäri Pekka Louhialan mainioon kirjaan Placebon arvoitus.

Placebo-ilmiöllä on selkeitä yhtymäkohtia mentaaliseen todellisuuskäsitykseen, vaikka sen tutkijat eivät tällaista loikkaa omassa maailmankuvassaan tavallisesti teekään. Sethin edellisen lainauksen toisen kohdan mukaan paraneminen riippuukin myös siitä, että jostakin vaivasta kärsivä uskoo, että hänet voidaan parantaa. Tätä omaan paranemiseen uskomista pidetään myös eräänä merkittävimpänä placebo-ilmiöön vaikuttavana tekijänä: jos vahvasti uskomme, että lääkäri ja saamamme lääkkeet parantavat meidät, olotilamme yleensä kohenee.

Kolmanneksi paraneminen riippuu Sethin mukaan yksilön omasta halusta parantua. Seth tuo usein esille sen totaalisen autonomian, joka meillä kaikilla omaan elämäämme nähden on. Hän toteaa useaan otteeseen, esimerkiksi, ettei kukaan kuole vailla omaa suostumustaan – eikä kukaan myöskään sairastu tai parane kuin omasta tahdostaan. Ongelma vain on siinä, että ”tahto” on niin paljon muutakin kuin tietoiset ajatuksemme – tietoinen tahtomme – joten kun kuulemme edellisen kaltaisia väittämiä, pidämme niitä hölynpölynä nimeomaan siksi, että ajattelemme niiden koskevan vain tietoista mieltämme; kuka sitä nyt tieten tahtoen haluaisi sairastua. Tästä pääsemmekin suoraan Sethin neljänteen väittämään.

Paraneminen riippuu sen merkityksen voimasta, joka sairaudella on. Sethin mentaalin todellisuuskäsityksen mukaan sairastumme ensisijaisesti siksi, että sairaus tuo meille jotakin merkitystä, jotakin etua, jota emme ilman sairastumista osaa itsellemme järjestää, haluta tai luoda. Tämä on olennainen seikka. Väittämän voi kääntää myös niin, että olemme niin pitkään sairaita, kun sairaudella on jokin merkitys meille, toisin sanoen kun se täyttää jotakin tehtävää.

Ei tarvita kovinkaan suurta mielikuvitusta, kun esimerkiksi omille vaivoilleen voi keksiä kaikenlaisia mahdollisia mentaaleja syitä: Olenko jatkuvasti flunssassa, kun en ymmärrä muuten levätä tarpeeksi? Heikkeneekö näköni, koska en halua katsoa asioita suoraan silmiin? Onko selkäni tai niskani kipeä, koska koen, että minulla on liika vastuuta tai liikaa huolia kannettavanani? Reistailevatko polveni, koska en oikein tiedä, minne minun pitäisi elämässäni suunnata? Onko minulla sydänvaivoja siksi, että kannan liikaa muiden murheita? Eivät asiat useinkaan näin suoraviivaisia käytännössä ole, mutta harvemmin siitä on haittaakaan, että ylipäätään pohtii elämäänsä ja sen tapahtumia peilaten niitä erilaisiin mahdollisiin mentaaleihin syihin. Seth kuitenkin väittää, että nimenomaan sairauden merkitys yksilölle pitää huonoa terveydentilaa yllä ja ettei yksilöllä ole mitään syytä kärsiä jostakin vaivasta, jos sillä ei ole jotakin merkitystä hänelle. Kyllä tätä merkitystä kannattaa etsiä omien vaivojensa kohdalla.

Ja vielä viimeiseksi Seth sanoo, että paraneminen riippuu yksilön omasta kyvystä saada omat energiansa liikkeelle. Tässä tullaan lähemmäs itämaisia parantamisperinteitä, joista monet liittyvät nimenomaan ”energian” virtaamisen parantamiseen.

Huomionarvoista on myös se, että niin kauan kuin sairaudella on jokin (tiedostamaton) merkitys yksilölle, mikään lääke tai hoito ei sitä paranna, ja jos parantaakin, niin ainoastaan väliaikaisesti:

”Sairauksia on hoidettava ensisijaisesti muuttamalla mentaaleja tottumuksia, sillä ellei näin tehdä, sama ongelma ilmenee aina uudestaan ja uudestaan eri muodoissaan.” (ES 4:198)

”Emmekä halua poistaa häneltä [sairaalta] hänen sairauttaan niin nopeasti, että hän kokee yhä tarvitsevansa sitä, sillä tässä tapauksessa hän vain kehittäisi heti itselleen uuden sairauden.” (ES 4:161)

Ego haluaa pysyvyyttä ja vakautta (ks. Entiteetti, ego, identiteetti ja persoona) ja siksi se pitää kiinni myös sairaudesta niin pitkään kuin se ajattelee sen palvelevan tätä tai jotakin muuta sille hyödyllistä tarkoitusta. Mikäli jostakin sairaudentilasta on egolle mitä tahansa hyötyä, se ei luovu sairaudesta, ellei se vakuutu siitä, että uudesta – eli parantuneesta – tilasta olisi sille enemmän hyötyä.

Ratkaisua terveysongelmiin on Sethin mukaan etsittävä siis ensisijaisesti kohdistamalla huomio sairauden ensisijaiseen mentaaliin syyhyn. Fyysinen vaiva on näin ainoastaan tulos, tietyn asenteen tai ajatuksen kiteytymä. Vaikka tuo kiteytymä saataisiinkin katoamaan, se tulee aina takaisin muodossa tai toisessa, jos sen taustalla olevaa ajatusmallia ei muuteta. Tämä on hyvin populaari näkemys uushenkisessä itseapukirjallisuudessa. Hyvä esimerkki tästä on Louise L. Hayn teokset ja erityisesti hänen klassikkoteoksensa Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi. Louise L. Hayn kirja tunnetaan hyvin suomessakin, mutta harva kuitenkaan tietää, että myös Louise L. Hayn ajatusten taustalla ovat nimenomaan Sethin opetukset.

Jotta voisimme ymmärtää esimerkiksi syntymässä tai lapsena saatuja sairauksia, meidän on välttämättä hyväksyttävä ajatus elämästä ennen syntymää tai oletus jälleensyntymien kierrosta. Syntymässä saatu ykköstyypin diabetes tai jokin vamma ei tietenkään selity yksilön tämän elämän uskomuksilla, koska niitä ei yksinkertaisesti vielä ole. Ajatus useasta elämästä tai jälleensyntymisestä tekee tästä ja monesta muustakin asiasta ymmärrettävämmän,

”Jos persoona on jostakin syytä valinnut jonkin sairauden nykyiseen elämäänsä, se on omaksuttu siksi, että kyseinen persoona ymmärtäisi sairauden jonkin ongelman tai haasteellisen seikan aineellistuneena symbolina, jonka hän on itse itselleen valinnut. Näin tuo persoona kukistaa sairauden, jos hän saa asettamansa ongelman ratkaistua.” (ES 8:416) 

Sairaudet ovat Sethin mukaan itse itsellemme asettamiamme mahdollisuuksia selvittää jotakin sellaista, mitä emme muuten ehkä osaisi tai tulisi ajatelleeksi. Kirjallisuus ja aikakauslehtien sivut ovat pullollaan tällaisia tarinoita, joten ei tällaisen näkökulman pitäisi kellekään kovin vieras olla. Vierasta voi sen sijaan olla ajatella, että pelimerkkejä onkin aseteltu jo ennen syntymää, mutta tämä mahdollinen hankaluus johtuu vain nykykulttuurimme tavasta ajatella, että ainoastaan tämä yksi fyysinen, nykyinen elämämme on todellinen ja ettei meillä ole mitään muita, fyysisiä tai ei-fyysisiä, elämiä.

”Sellaiset fyysiset vaivat, jotka eivät ole kriittisiä mutta kuitenkin havaittavia, joihin ei esimerkiksi liity jonkin rajan tai elimen menettämistä, edustavat yleensä ongelmia, joita ollaan ratkomassa, ongelmia, jotka ovat ”esillä”. Nämä erityiset vaivat ovat löytämisen prosessin tuloksia. Sisäiset ongelmat tuodaan kirjaimellisesti esiin ja näkyviksi, jolloin ne voidaan kohdata, tunnistaa ja voittaa käyttämällä oireita edistymisen mittarina.” (ES 9:472)

Erilaiset terveysongelmat, elleivät ne nyt satu viemään aivan kaikkia voimavaroja, muuttuvat sangen mielenkiintoisiksi, jos niihin suhtautuu oivaltamishaasteina. Parhaimmillaan sairaudet ja vaivat opettavat meille sellaista itsetuntemusta, joka meiltä ehkä muutoin olisi jäänyt saavuttamatta. Tätä ei kuitenkaan pidä tulkita niin, että sairaus olisi välttämätön tietynlaiselle itsetuntemukselle; se on vain usein varsin tehokas keino.

”Yksilö saattaa käyttää hyväkseen vakavaa sairastumista päästäkseen välittömään yhteyteen elämän ja kuoleman voimien kanssa, luodakseen kriisiin, joka pistää liikkeelle hautautuneena piilevät vaistot, tai synnyttääkseen sellaisen vastakkainasettelun, jonka selvittämiseen hän tarvitsee kaikki voimavaransa.” (HTL 18:664)

Sairaus on aina jonkin pidempiaikaisen ajatusmallin tai asenteen synnyttämä lopputulema. Sisäinen järjestelmämme yrittää Sethin mukaan aina ratkoa ongelmia ensin psyykkisesti, ja vasta sitten, jos tämä ei onnistu, ajatusmalli kiteytyy fyysiseksi sairaudeksi.

”Ongelmia yritetään aina ensin käsitellä mentaalisella tai psyykkisellä tasolla. Fyysinen sairaus edustaa epäonnistunutta yritystä käsitellä asioita tällä tavoin, ja kaikissa tapauksissa fyysisen sairauden voimakkuus tai vakavuus on suhteessa sisäisen ongelman voimakkuuteen tai vakavuuteen. Krooninen ja pitkäkestoinen fyysinen vaiva edustaa näin kroonista ja jokseenkin pitkäkestoista sisäistä ongelmaa.” (ES 6:276)

Olennaista mentaalissa todellisuuskäsityksessä on ymmärtää, että mielen sisältö eli mentaali ”aines” on aina ensisijainen ja että kaikki ilmenevä on sen seurausta; asia ei koskaan ole toisinpäin:

”Tuhoisa ajatus ei siis ole vaarallinen ainoastaan organismin nykyiselle tilalle vaan se on vaarallinen myös tulevaan nähden. Huono terveys on todellakin pitkälle sellaisten totunnaisten tuhoisien ajatusten synnyttämä, jotka vaikuttavat suoraan fysikaaliseen järjestelmään… Ei siis esimerkiksi ole niin, että ensin on huono terveyden tila, joka johtaa epäterveisiin ajatuksiin. Se on todellakin toisinpäin.” (ES 4:198)

Sethin mukaan terveydentilamme kannalta mentaalihygienia on siis paljon fyysistä hygieniaa tärkeämpi. On kuitenkin ymmärrettävä – ja Seth painottaa tätäkin usein – ettei mentaali todellisuus suinkaan tarkoita sitä, etteikö fysikaalinen todellisuus olisi aivan yhtä tärkeä, sillä se on se nimenomainen todellisuuden kerros tai vyöhyke, jossa me tällä hetkellä koemme olevamme. Et siis voi olla terve pelkästään ajattelemalla ”terveitä” ajatuksia ja laiminlyömällä fyysisen kehosi; tätä seikkaa ei voi kylliksi painottaa. 

Koska mentaalin todellisuuskäsityksen mukaan sairastuminen on tulosta mentaaleista prosesseista, se liittyy olennaisella tavalla totunnaisiin ajatuksiimme:

”Sairaus on monessa mielessä opittu reagointitapa ja se noudattaa niitä malleja, jotka liittyvät muistisäilöihin.” (ES 7:295)

Muisti on tässä suhteessa hieman katala väline, sillä jotta paranisimme, meidän on muutettava sekä ajattelutapaamme, että muistiin pohjautuvia reaktioitamme. Voidaan sanoa, että muisti täytyy ohjelmoida uudelleen niin, ettei se kulje vanhoja tuttuja latuja pitkin. Juuri tähän perustuu erilaisten voimalauseiden ja muiden mantrojen ja hokemien voima; ne avaavat uusia latuja muistiimme.

Mentaalia terveyskäsitystä omaksuttaessa on aina muistettava, että suuri osa mielemme toiminnoista on meille tiedostamattomia. Näin on täysin hyödytöntä ja suorastaan tilannetta pahentavaa syytellä itseään siitä, ettei ”osaa muuttaa ajatuksiaan vaikka mitä tekisi”. Samalla tavoin tilannetta vain pahentaa esimerkiksi pelko siitä, ettei onnistukaan löytämään sairauden merkitystä ja että siksi se vain menee huonompaan suuntaan. Sethillä on selkeä ohje tällaisiin tilanteisiin:

”Jos pyrkimys terveyteen johtaa oireiden vahvistumiseen, on parempi olla kokonaan ajattelematta terveyttä tai sairautta ja keskittyä johonkin muuhun, kuten työntekoon. Tämä pätee halutusta lopputuloksesta huolimatta, olipa kyse sitten rikastumisesta, maineen hankkimisesta tai mistä tahansa muusta. Tällainen painottaminen voi johtaa siihen, että keskitytään vain tiellä oleviin esteisiin, mikä vahvistaa kielteistä tilaa.” (ES 9:481)

”Kun keskityt johonkin oireeseen, vahvistat sitä… Huomio täytyy keskittää pois oireista.” (ES 7:325)

Seth antaa paikoittain aika kylmää kyytiä koko nykyiselle terveydenhoitojärjestelmällemme erityisesti siinä suhteessa, miten sairaus- ja diagnoosikeskeinen se on. Tämä on tuttu asia monelle, joka on vaivojansa hoidattanut saamatta muuta kuin selkeästi sairauteensa kohdistuvia lausuntoja, määritelmiä ja niiden päälle vain lääkitystä tai fysikaalista hoitoa. 

”Monien terveyteen pyrkivien lähestymistapojen ongelma on se, että ne saavat kärsivän keskittymään sairauteensa vielä aiempaa enemmän.” (ES 4:159)

Me emme ole monessa mielessä kovinkaan paljon terveempiä kuin vaikkapa sata vuotta sitten, vaikka elämmekin pidempään. Meillä on koko joukko uusia sairauksia – tai ainakin diagnooseja – jotka ovat tulleet hävitettyjen, kadonneiden tai vähentyneiden sairauksien tilalle. Näin on varmasti myös jatkossakin, ellemme vakavasti ota terveyskulttuuriimme myös ihmisen mentaalia puolta osaksi paranemisstrategiaa. Seuraavassa lainauksessa kiteytyy hyvin koko mentaalin maailmankuvan terveyskäsitys:

“Nykyisessä olemassaolosi muodossa suuri osa mentaalista toiminnasta kääntyy fyysiseksi. Tätä voi tuskin paeta mitenkään, koska sillä tavoin te olette fyysisesti olemassa. Tämä merkitsee sitä, että myönteiset ja terveet asenteesi ilmenevät fyysisesti mutta niin tekevät epäterveet ja kielteisetkin asenteesi.” (ES 6:278)

Siksi, sen sijaan että vain juoksemme lääkäriltä ja parantajalta toiselle, meidän on pysähdyttävä tarkastelemaan oman mielemme sisältöä, mikäli haluamme parantua ja myös pysyä terveinä.