Entiteetti, ego, identiteetti ja persoona

Kolme dilemmaa

Jotta voisimme ymmärtää itsen rakennetta ja olemusta, meidän on ensin ymmärrettävä, mitä Seth selvittää meille siitä, miten ylipäätään jotakin on olemassa. Lyhyesti kaava on seuraavanlainen:

On vain alati muutoksen tilassa oleva todellisuus, joka pyrkii toiminnan kautta ilmentämään itsensä täysin.
Koska ei ole mitään muuta kuin tuo muutos tai toiminta, se ei voi kohdistua muuhun kuin itseensä, ja itseensä kohdistuessaan se synnyttää identiteetin.
Identiteetti puolestaan kohdistaa huomionsa tähän itseensä kohdistuvaan toimintaan (toimintaa ja identiteettiä ei voi erottaa toisistaan), mikä synnyttää tietoisuuden ja olemassaolon.
Tietoisuus taas pyrkii vastoin toiminnan muuttuvaa luonnetta pitämään itsensä vakaana ja yllä, mikä synnyttää egon – eräänlaisen muutoksen vastavoiman.

Kaiken perusta on siis muutos ja epävakaus. Tämä ymmärrys on myös monessa itä- ja länsimaisessa filosofiassa ainakin jossain määrin tavoitettu. Itämaissa taolainen filosofia perustuu jatkuva liikkeen periaatteeseen, jota kuvataan jin-jang-symbolilla. Valitettavasti ymmärrys siitä on latistunut nykyajattelussamme arkisten asioiden vastakohtaisuuksien dynamiikaksi. Vaikka tällä on oma arvonsa, taolaisuuden todellinen filosofia on paljon tätä syvempää ja liittyy nimenomaan kaiken perimmäisen muutoksen tajuamiseen.

Länsimaisista filosofeista muutoksen filosofina tunnetaan ennen kaikkea Herakleitos (n. 535–475 eaa.), mutta häneltäkin on jäänyt jälkeen vain joitakin enemmän tai vähemmän alkuperältään epävarmoja lausahduksia, fragmentteja. Meidän nykyinen vallalla oleva tieteelliseen fysikalismiin perustuva maailmankuvamme lähtee pikemminkin pysyvyydestä kuin muutoksesta. Oletetaan, esimerkiksi, että fysiikan lait tai matemaattiset totuudet ovat pysyviä. Eritoten fysiikan lakien kohdalla tilanne on kuitenkin filosofisesti varsin epäselvä – mitä ylipäätään fysiikan lait ovat ja onko niitä pohjimmiltaan olemassa muutoin kuin toissijaisina havaintoihin perustuvina sosiaalisina sopimuksina. Matematiikan filosofia on puolestaan kokonaan oma filosofian lajinsa.

Seth esittää todellisuuden perustan muodostuvan kolmesta dilemmasta eli ratkaisemattomasta ja syvällisestä ongelmasta. Ensimmäinen dilemma liittyy koko perimmäisen todellisuuden ytimessä olevaan itseään synnyttävään ja ylläpitävään ristiriitaan, jota Seth kuvaa ”elinvoiman” ja ”toiminnan” väliseksi vuorovaikutukseksi. Elinvoima on sisäisesti pakotettu ilmenemään ja tuo ilmeneminen tapahtuu toimimalla. Siitä, miksi elinvoima – jota voi kyllä halutessaan nimittää Jumalaksikin – haluaa tai pyrkii ilmenemään, ei kukaan pystyne sanomaan yhtään mitään.

Seth kuvaa tätä tapahtumaa ”ikuiseksi joksikin tulemisen prosessiksi”, toisin sanoen lakkaamattomaksi muutokseksi. Se on myös Kaiken-Mikä-On dilemma: se ei voi olla olematta. Kaikki-Mikä-On on termi, jota esoteerisissa perinteissä usein käytetään Jumalan tilalla, ja niin tekee myös Seth (ks. myös Jumala).

”Vielä kerran, toiminta ei ole mikään ulkoinen voima, joka kohdistuu aineeseen. Sen sijaan toiminta on sisäisen universumin sisäistä elinvoimaa. Se on dilemma, joka liittyy sisäisen elinvoiman haluun ja pyrkimykseen aineellistaa itsensä täysin ja sen kyvyttömyyteen tehdä täysin niin.” (ES 3:137)

Ensimmäinen dilemma johtaa siis toimintaan ja identiteetin tai yksilöllisyyden syntymiseen. Todellisuuden perimmäinen luonne on sellainen, että se pyrkii toteutumaan ja ilmentymään (aineellistumaan sanan laajassa merkityksessä) täysin, mutta ei kuitenkaan kykene siihen.

Toiminta tai tekeminen on lakkaamatonta ja vaikuttaa aina itseensä ja sen kautta kaikkeen muuhun toimitaan; tämä on Sehtin todellisuuskäsityksen perimmäinen ydinseikka.

”Muutut joka hetki, ja jokainen sydämenlyönti on toimintaa ja jokainen teko muuttaa aina kaikkia muita tekoja”. (ES 5:204)

On myös huomionarvoista, että kaiken perustana olevaa toimintaa ei voi mitenkään estää; se pyrkii aina ilmenemään tavalla tai toisella:

”Toimintaa ei voi padota tai siitä tulee räjähdysherkkä.” (ES 3:144)

Tämän me tiedämme jo ihan arkikokemuksestammekin; jokainen ajatus, tunne tai yllyke, jonka ilmenemisen me pyrimme estämään, tulee esiin tavalla tai toiselle joko suoraan meissä itsessämme, esimerkiksi sairautena tai mielenhäiriöinä, tai projisoitumalla jotenkin muuten ympäristöömme.

Voidaan aivan yhtä hyvin ajatella, että jos todellisuuden perimmäinen luonne, jota Seth kuvaa usein sanalla vitaliteetti eli elinvoima, ajatellaan Jumalan synonyymiksi, kuten edellä on esitetty, myös Jumala-käsite saa merkityksen: Jumala on itsessään itsensä täysin toteuttamaan pyrkivä periaate, joka ei voi lopettaa tätä toimintaa.

Toiminnan ja identiteetin välisestä jännitteestä ja epätasapainotilasta syntyy puolestaan toinen dilemma, identiteetin pyrkimys säilyttää itsensä ja toiminnan pyrkimys muuttua.

”Sillä tietoisuutta ja olemassaoloa ei ole niinkään minkään herkän tasapainon tuloksena vaan pikemminkin ne ovat mahdollisia siksi, ettei tasapainoa ole, ja tämä puute on niin luovaa, ettei mitään todellisuutta, siten kuin termi ymmärretään, voisi olla, jos tasapaino olisi olemassa.” (ES 3:138)

”Toiminta, joka on itsestään ja omasta luonnostaan muodostanut identiteetin, näyttäisi myös omasta luonnostaan tuhoavan sen, koska toiminnan on sisällettävä muutos. Ja mikä tahansa mutos puolestaan näyttäisi uhkaavan identiteettiä.
On kuitenkin erheellinen huomio, että identiteetti olisi riippuvainen vakaudesta. Johtuen omista ominaisuuksistaan identiteetti kuitenkin etsii jatkuvasti vakautta, vaikka vakaus onkin mahdotonta. Ja tämä siis on toinen dilemmamme.
Nimenomaan tämä dilemma, joka koskee identiteetin jatkuvaa pyrkimystä pitää yllä omaa vakauttaan ja toiminnan luontaista pyrkimystä muutokseen, johtaa epätasapainotilaan ja siihen hienoon sivutuotteeseen, joka on tietoisuus itsestä.” (ES 3:138)

Identiteetin on siis etsittävä pysyvyyttä ja vakautta kun toiminnan on puolestaan etsittävä muutosta, ja tästä epätasapainotilasta, toisesta dilemmasta, syntyy se, mitä kutsumme tietoisuudeksi ja olemassaoloksi. On kuitenkin ymmärrettävä – ja meidän on helppo omista kokemuksistammekin ymmärtää – että identiteetti ei koskaan ole pysyvä ja samanlainen vaan muuttuu esimerkiksi, kun vanhenemme tai koemme erilaisia asioita. Seth huomauttaa vielä, että tietoisuus ilman toimintaa lakkaisi olemasta tietoinen, mikä varmaan käy jo edellä esitetystäkin hyvin ilmi. Näin tietoisuus ei ole mikään ”asia” itsessään vaan toiminnan tuotos ja ulottuvuus.

Kolmas dilemma liittyy egotietietoisuuteen, joka ei Sethin mukaan ole sama asia kuin tietoisuus yleisesti ottaen. Pyrkiessään säilyttämään pysyvyytensä, tietoisuus, joka on syntynyt toiminnan ja identiteetin yhteisvaikutuksesta, pyrkii pääsemään eroon muutokseen pyrkivästä toiminnasta, joka siis uhkaa sen vakautta, mutta se on tietenkin mahdotonta, joten tästä syntyy kolmas todellisuuden dilemma.

Nämä kolme dilemmaa esittelevät Kaiken-Mikä-On tai elinvoiman mahdollisuuden tai tavan kokea itse itsensä.

”Sisäinen elinvoima yrittää näin aineellistaa itsensä täysin, ja johtuen omasta luonteestaan, se laajentaa jokaiseen aineellistamisen myötä itseään tehden pyrkimyksestään mahdottoman. Tämä on se perusdilemma, josta kaikki todellisuudet kumpuavat.” (ES 3:138)

Seth antaa hienon elämänohjeen, jonka voisi hyvin valita motoksi vaikka koko elämälleen:

”Luota aina liikkeeseen ja muutokseen äläkä pysyvyyteen ja jäykkyyteen.” (ES 9:422)

Entiteetti eli kokonainen itse

Ymmärtääksemme olemassaolomme ja itsemme perusrakennetta siten kuin Seth asiaa meille kolmen dilemman kautta selvittää meidän on otettava käyttöömme tiettyjä muitakin käsitteitä, jotka voivat alkuun tuntua vaikeaselkoisilta. Ne ovat kuitenkin varsin selkeitä, kun Seth-materiaaliin tutustuu vähänkin pintaa syvemmältä.

Ensinnäkin se itse, jota tavallisesti pidämme itsenämme – se jonka tunnemme ja johon samaistumme valveilla ollessamme, on vain eräs itsen osa, se osa, joka on suuntautunut ulkoiseen, fysikaaliseen todellisuuteen. Tätä osaa itsestä Seth kutsuu ”ulkoiseksi egoksi”. Ulkoinen ego, aivan kuten kaikki muutkin itsen osat, ovat osa ”kokonaista itseä”, josta Seth käyttää myös nimitystä ”entiteetti” (engl. ”entity” = ”kokonaisuus”). Entiteetti tai kokonainen itse on myös rinnakkainen käsite sielulle, mutta Seth välttää käyttämästä sielu-sanaa siksi, että sillä on niin paljon (uskonnollista) painolastia. Onkin parempi unohtaa hetkeksi sielu-käsite ja lähteä puhtaalta pöydältä tutustumaan entiteettiin.

Kuten edellä on selvitetty, Sethin mukaan itsen olemassaolo on seurausta perimmäisen todellisuuden jatkuvasta muutoksesta tai liikkeestä, jota hän siis nimittää toiminnaksi. Lisäksi ”itse” on siis paljon laajempi kuin se itse, jonka me tavallisesti tunnemme.

”Koska aikaa ei ole olemassa sellaisena kuin te sen käsitätte, emme sano, että toiminta säilyttää muiston kaikista aiemmista toiminnoistaan tai itseistään, sillä se olisi harhaanjohtavaa. Toiminta on tietoinen itsestään sen kaikissa spontaaneissa ja samanaikaisissa toiminnoissaan. Se itse, joka sinä olet, on perusmerkitykseltään se itse, joka olit tämän elämäsi aiempina hetkinä, se itse tai itsejen sarja, joka olet ollut aiemmissa elämissäsi fyysisessä kentässä, ja ne lukemattomat itset, jotka tällä hetkellä olet niissä eri havaintomaailmoissa, joita egosi ei tunne. Sinun itsesi on kaikkea tätä sekä myös ne itset, joita kutsuisit tuleviksi itseiksesi” (ES 3:142)

Seth siis tarkoittaa, että itse on meidän nykyistä tietoista itseämme käsittämättömän paljon laajempi kokonaisuus, ja koska kaikki aika on samanaikaista (ks. Aika), näitä itsen eri puolia, versioita tai aspekteja on loputon määrä. Meidän on ymmärrettävistä syistä vaikea ellei peräti mahdoton käsittää tätä. Jo pelkästään sen ajatteleminen, että minulla tai minussa on ehkä jokin toinen ”persoona”, jonka olemassaolosta tai toimista en ole tietoinen, on hankala ymmärtää saatikka sitten, että tällaisia muita persoonia olisi loputtomiin ja vielä samanaikaisesti. Tiedämme kuitenkin nykypsykologiastakin, että ihmisen persoonallisuus ei välttämättä ole niin eheä ja yksioikoinen, kuin miltä se tavallisesti näyttää. Lisäksi jokainen, joka vähänkin aktiivisemmin seuraa uniansa ja muistaa ne, tietää varsin hyvin, että usein siellä unessa ”minuna” toimii joku selvästikin eri persoona kuin valveilla olessa.

Meillä on kuitenkin käytännön syistä olemassa ”rajoitin”, ulkoinen ego, joka pitää huomiomme kiinnittyneenä tähän todellisuuden osaan ja yhteen persoonaan, sillä muutoin meidän on lähes mahdotonta toimia johdonmukaisesti tai järkevästi, kuten huomaamme esimerkiksi niistä patologisista tapauksista, joissa yhden persoonan eheys on jotenkin häiriintynyt, kuten skitsofreniassa tai dissosiatiivisessa identiteettihäiriössä.

”Myös sisäinen itse muuttuu, mutta se on samalla se, joka muuttaa itseään. Näin pääsemme lopulta lähemmäs entiteetin määritelmää, jota ei todella voi määritellä, koska teidän käsitteenne eivät sitä tavoita. Entiteetin voi kuitenkin osittain määritellä tietyllä toiminta-alueella olevien itsejen summaksi, siksi samanaikaisuuksien kokonaisuudeksi, joka ei toisaalta siis voi olla olemassa, koska toiminta ei voi koskaan lakata, ja joka kuitenkin edustaa toiminnan toivotonta pyrkimystä aineellistaa itsensä täydellisesti.” (ES 3:142)

Entiteetti eli kokonainen itse eli sielu on siis jokaiselle tietoiselle oliolle se perusta, jossa kaikki sen kokemukset summautuvat mutta josta sen eri osat (eri persoonat ja egot) eivät ole kokonaisuudessaan tietoisia. Entiteetti sen sijaan on tietoinen kaikista osistaan. Summautumisen ongelma on, kuten edellisestä lainauksesta käy ilmi, siinä että se vaatisi jonkin pysyvän – kuten nyt siis entiteetin – olemista, ja minkäänlainen pysyvyys tai muuttumattomuus on todellisuuden kolmen dilemman perusteella mahdottomuus. Tämä kaiken jatkuva muutos lienee eräs hankalimmin käsitettävistä seikoista Sethin todellisuuskäsityksessä, sillä sen mukana menee iso osa ajattelullemme keskeisistä seikoista, kuten totuus ja varma tieto. Filosofit tosin ovat jo pitkään tienneet, että varmuus ja totuus ovat hyvin hankalia käsitteittä. (Ks. myös Jumala, tieto, totuus ja valaistuminen.)

”Käytännön syistä voidaan sanoa, että itse on koostunut havaintojen kokonaisuudesta, jonka puitteissa pidetään yllä jatkuvaa tehokkuutta. Tämä on paras määritelmä, jonka voin tässä vaiheessa antaa… On tärkeää, että jätämme taaksemme käsityksen itsestä jonakin jakamattomana, jäykkänä ja rajallisena ilmentymänä.” (ES 3:141)

On hieman hämmentävää ajatella, että me, jotka olemme itsetietoisia – itsestämme tietoisia – olentoja, olisimme osa jotakin laajempaa tietoisuutta, joka puolestaan on tietoinen meistä mutta me emme siitä. Toisaalta voimmehan mekin istua vaikkapa kahvilassa tarkkailemassa lukuisia ihmisiä, jotka eivät ole laisinkaan tietoisia siitä, että me tarkkailemme heitä: me siis olemme tietoisia heistä mutta he eivät meistä. Tämä ei tietenkään ole aivan sama asia, mutta analogia ehkä avaa tätä laajemman tietoisuuden ja kokemamme suppeamman, ”oman” tietoisuutemme välistä suhdetta.

Kokonainen itse sisältää lukemattoman määrän näitä muita osia, muita itsejä. Sisäinen itse kattaa kaikki sen eri osat aina monista ulkoisista egoista entiteettiin asti.

”Laajemmin ajateltuna ja kattavammin käsittein ilmaistuna kokonainen itse, koko täydellinen alitajunnan ja sisäisen itsen kenttä ulottuu entiteettiin asti.” (ES 3:119)

”Tosiasia on, että millä tahansa itsellä, siten kuin olemme sen määritelleet, voi olla useampi kuin yksi ego, vaikka nämä egot eivät olekaan toisistaan tietoisia siitä huolimatta, että ne toimivat samanaikaisesti.” (ES 3:141)

”Huomaatte, että kokonainen itse koostuu monista niin sanotuista tietoisista itseistä, mutta mikään noista tietoisista itseistä ei ole tietoinen muiden olemassaolosta.” (ES 3:93)

”Kokonainen itse eli se entiteetti, josta puhun, muodostuu kaikista näistä itseistä, mutta on ymmärrettävä, että kaikki jakolinjat näiden itsejen välillä ovat pohjimmiltaan epätodellisia… Siinä ei ole mitään ristiriitaa, että olettaa näiden moninaisten itsejen olevan olemassa samanaikaisesti. Ja jokainen fysiikan laki, joka näyttää pitävän tätä olettamusta vääränä, on itsessään epätodellinen ja johtaa vääriin havaintoihin.” (ES 5:219)

Sethillä on monia vertauksia tästä monien näennäisesti erillisten itsejen muodostamasta kokonaisesta itsestä. Eräs parhaista (ES 5:231) on vertaus moniraitanauhuriin, jonka jokaisella raidalla tai kanavalla on eri ääni. Yhtä hyvin voisi käyttää vertausta orkesterista, jossa jokainen soitin on erillinen ja itsenäinen mutta joiden yhteisestä toiminnasta syntyy se sävelteos, jota soitetaan.

Kokonainen itse ei koskaan ilmene missään kokonaisuutena vaan ainoastaan osiensa kautta, jotka puolestaan ovat Sethin mukaan autonomisia ja tuhoutumattomia.

”Itset eivät tuhoudu. Ne muuttuvat toisiksi itseiksi mutta ovat yhä oma itsensä, sillä jokainen itse on myös aiempi itse, joka muuttui kohdistamalla toiminnan itseensä.” (ES 3:142)

Tässä Seth tarkoittaa nimenomaan niitä itsejä, jotka ovat lähtöisin kokonaisesta itsestä. Se, mikä kerran syntyy toiminnan tuloksena on Sethin mukaan aina olemassa. Kun lisäksi muistamme, että kaikki aika on samanaikaista, jokainen itse – niin kokonainen itse kuin siitä toiminnan tuloksena syntyneet muut itset – on koko ajan olemassa. Tämä on hämmentävä ajatus rajalliselle ajatuskapasiteetillemme, mutta kyllä siitä on mahdollista saada intuitiivinen kokemus. (Ks. myös Aika.)

Itse myös muuttuu jatkuvasti eikä siis tuhoudu. Meidän on siis turha pelätä, että hukkuisimme tai sulautuisimme lopulta johonkin Jumalaan tai päätyisimme nirvanankaltaiseen tilaan, jossa kaikki toiminta lakkaa. Seth korostaa tätä moneen otteeseen.

”Se sinä, jota pidät itsenäsi, ei tuhoudu koskaan. Tietoisuuttasi ei sammuteta eikä nielaista mihinkään, missä se olisi autuaallisen tietämätön itsestään kuin jossakin nirvanassa.” (HTL 9:637)

Itse siis syntyy elinvoiman ja toiminnan toisistaan erottamattoman vuorovaikutuksen synnyttämästä identiteetistä, minkä tuloksena puolestaan syntyy tietoisuus tästä itseen kohdistuvasta toiminnasta.

”Sisäinen itse syntyy jatkuvasti. Ei ole mitään teidän tuntemaanne hetkeä, jolloin itse olisi syntynyt. Se on jatkuvassa muutoksen tilassa, joksikin tulemisen tilassa. Se laajenee ja kehittyy arvototeutuman [sisäinen kehittyminen] mukaisesti tavalla, jolla ei ole mitään tekemistä ajan ja avaruuden kanssa.” (ES 3:110)

Vaikka yritämmekin tässä Sethin opastuksella ymmärtää itsen syntyä ja rakennetta, kuten on jo useasti todettu, mitään selkeitä erotteluja itsen eri osien välillä ei todellisuudessa ole vaan itse muodostaa saumattoman kokonaisuuden. Ehkä tämän hahmottamista helpottaa ajatella, että itse on kuin ilmasto, joka sisältää erilaisia paikallisia säätiloja. Eri säätilat esimerkiksi Suomessa ja Australiassa voivat olla täysin erilaisia mutta silti ne ovat osa samaa maapallon ilmastoa. Yksilöllinen itse ei myöskään erotu ympäristöstään mitenkään selkeärajaisesti:

” Uskokaa tai älkää, itsen ja ei-itsen välillä ei ole mitään tiettyä ja tarkkaa rajaa. Jos eristämmekin tällaisia osia todellisuudesta keskustelumme helpottamiseksi, tällainen erottelu on vain keinotekoista eikä tietenkään millään tavoin vaikuta varsinaiseen todellisuuden luonteeseen.” (ES 3:146)

Jos taas ajatellaan sitä itseä, joka meille jokaiselle on tuttu, eli se itse, jota me omalla nimellämme kutsumme ja johon ainakin valveilla ollessamme samaistumme – ja joka Sethin mukaan on osa kokonaista itseä, kokonaisen itsen ilmaston yksi säätila – Seth antaa meille hyvän analogian sen suhteesta kokonaiseen itseen:

”Yksilöllistä elämää, nykyisen yksilön elämää, voi perustellusti verrata entiteetin uneen. Siinä missä yksilö kärsii ja nautti tietystä määrästä vuosia, nuo vuodet ovat entiteetille vain silmänräpäys. Entiteetti on kiinnostunut näistä vuosista samalla tavoin kuin mitä te olette kiinnostuneita unistanne… Ja aivan kuten unenne saavat alkunsa teistä itsestänne, nousevat teistä esiin saavuttaen näennäisen riippumattomuutensa, ja samoin kuin unenne päättyvät takaisin teissä, myös entiteetin persoonallisuudet nousevat siitä esiin, saavuttavat eriasteisesti oman riippumattomuutensa ja palaavat siihen takaisin jättämättä sitä hetkeksikään.” (ES 1:28)

Entiteetti ei ole mikään isä tai äiti, joka koko ajan holhoaisi persooniaan kuin pikkulapsia. Persoonat ovat itsenäisiä ja kehittyviä toiminnasta entiteetin kautta syntyneitä identiteettejä, jotka elävät omaa elämäänsä ja kehittyvät omalla tavallaan.

”Entiteetin ei tarvitse pitää jatkuvasti silmällä sen persoonia, sillä jokaisessa persoonassa on sisäinen itsetietoinen osa, joka tuntee oman alkuperänsä. Kutsun nyt tässä tätä osaa alitajunnan takana olevaksi itsetietoisuudeksi.” (ES 1:28)

Kullakin persoonalla on myös oma tiensä, vapautensa ja kohtalonsa, jota kukaan tai mikään ei voi kahlita. Todellisuus on pohjimmiltaan alati muuttuva ja laajeneva kokonaisuus, ja tämä muutos tai laajeneminen toteutuu sen omien osien kautta. Sethin mukaan on myös mahdollista, että jostakin entiteetin yksilöllisestä osasta voi itsestään tulla entiteetti, joka taas vuorostaan synnyttää uusia yksilöllisiä osia.

”Olen sanonut, että persoonasta voi tulla toinen entiteetti. Ei ole mitään sääntöä, joka estäisi tämän.” (ES 1:29)

”Olen maininnut tämän usein. Itsellä ei ole mitään rajoja, eikä sen kehitystä ole estetty mitenkään. Jokin persoona voi ”alunperin” olla osa jotakin tiettyä entiteettiä ja kehittyä sitten omien taipumustensa mukaan jotenkin aivan muuten. Se voi mennä aivan omille teilleen yksikseen tai kiinnittyä toisiin sellaisiin entiteetteihin, joilla on samankaltaiset mielenkiinnon kohteet. Alkuperäinen yhteys ei katkea, mutta uusia yhteyksiä muodostuu.” (SEP 20:583)

On tärkeää ymmärtää, että me emme ole mitään vailla omaa tahtoa olevia sätkynykkeja, joiden naruja kokonainen itsemme vetelee. Seth korostaa usein koko materiaalissaan sitä itsenäisyyttä ja omaehtoisuutta, joka jokaisen kokonaisen itsen jokaisella osalla on.

”Kokonainen itse ei ainoastaan havaitse kaikkea rajatonta määrää hetkipisteitä, vaan koska se on osa toimintaa, jokainen kokonainen itse projisoi itsestään fragmentteja ja persoonallisuuksia luoden näin toisia egoja, toisia vahvasti huomionsa keskittäviä pisteitä, jotka ovat itsenäisiä ja joilla on oma kohtalonsa ja omat hidastetut kokemuksensa missä tahansa hetkipisteessä.” (ES 4:151)

Hetkipiste on se kohta, jossa minkä tahansa egon tietoisuus yhtyy kokonaiseen itseen. Se on oikeastaan se ajallinen kohta, jossa kukin meistä kokee kulloinkin olevansa. Näin olemme aina siinä hetkipisteessä, joka liittää meidät kokonaiseen itseemme. Koska kuitenkin koemme ajan perättäisten hetkien sarjana, Seth käyttää tällaista käsitettä.

Kokonainen itse on kuitenkin se taho, jonka osia kukin meistä on – siis oman kokonaisen itsensä osia. On tietenkin mahdollista, että esimerkiksi sinä olet saman kokonaisen itsen osa kuin joku muu tällä hetkellä fyysisessä todellisuudessa elävä ihminen. On syytä kuitenkin muista, että aikaa perättäisten tapahtumien sarjana ei ole, joten jokainen kokonaisen itsesi osa on olemassa kokonaisen itsesi kannalta katsoen ”nyt”, vaikka sinulle kyse olisikin menneisyydestä tai tulevaisuudesta. (Ks. Aika.)

Vielä on syytä painottaa sitä, että vaikka me niin kovin todelliseksi koemme tämän fysikaalisen maailman johtuen ulkoisen egon lähes yksinomaisesta keskittymisestä siihen, kokonaiselle itselle se on vain yksi todellisuus muiden joukossa.

”Kokonaiselle itselle ei ole juurikaan eroa sillä, onko jokin teko luonteeltaan ulkoinen vai sisäinen. Vaikka ego tekeekin tällaisen erottelun, persoonan perusydin ei sitä tee… Fyysinen universumi on suhteellisen merkityksetön sisäiselle itselle samalla tavoin kuin unimaailma näyttää olevan egokeskeiselle itselle.” (ES 4:173)

Siirtykäämme seuraavaksi tarkastelemaan kokonaisen itsen fragmentteja eli yksilöllisiä persoonia, egoja.

Ego

Kokonaisella itsellä on kaksi egoa: ”sisäinen ego”, joka ilmenee eri todellisuuksissa ”ulkoisina egoina” ja joka samalla on tulosta ulkoisten egojen kokemuksista. Ulkoinen ego on se osa, jonka kautta sisäinen ego toimii jossakin tietyssä todellisuudessa, kuten nyt vaikkapa tässä meidän fyysisessä todellisuudessamme eikä ole tietoinen kuin itsestään, ja sisäinen ego se, joka tietoisesti koordinoi ulkoisia egoja. Tämä on nykypsykologiallemme täysin tuntematon seikka – jos sisäistä egoa ei sekoiteta alitajuntaan – ja herättää sekä monenlaisia kysymyksiä että synnyttää erilaisia oivalluksia. On kuitenkin muistettava, että tämäkin jako, kuten kaikki muutkin itseä koskevat jaottelut ja luokittelut ovat keinotekoisia. Parempi on ehkä ajatella näitä itse osia esimerkiksi ”vyöhykkeinä”.

Sisäinen ego

Sisäinen ego on sisäisen todellisuutemme koordinoija, josta emme tavallisesti ole valveilla ollessamme tietoisia. Saamme sisäisen egon olemassaolosta tuntumaa uniemme kautta sekä syvemmissä henkisissä kokemuksissa ja joskus aivan spontaanistikin. Se ei kuitenkaan ole se ego, johon me tavallisesti valveilla ollessamme samaistumme. Sisäinen ego hallitsee myös kaikkia sisäisen itsen samanaikaisia ulkoisia egoja.

”Sisäinen ego, josta olemme jo monesti puhuneet, projisoi energian teidän todellisuuteenne. Sisäinen ego, joka edustaa peruspersoonallisuutta, aineellistaa itsensä leviämisen kautta [eräs sisäisistä aisteista] ja tulee teidän todellisuuteenne. Sisäinen ego on siis sinun vastineesi.” (ES 2:50)

Sisäinen ego on näin ikään kuin ulkoisen egomme ja persoonamme proto- tai arkkityyppi, eräänlainen perusmalli, jonka mukaisesti se itse, jonka me tavallisesti tunnemme, saa muotonsa ja ominaisuutensa. Sisäinen ego on siis olemassa ”ennen” ulkoista egoa, mikä on vain meille tapa hahmottaa tätä kokonaisuutta, vaikka todellisuudessa mikään ei ole olemassa ”ennen” jotakin toista johtuen sisäisen todellisuuden ajan ominaisuuksista. (Ks. Aika.) Sisäinen ego on kuitenkin samalla tavoin kehittyvä osa kokonaista itseä kuin ulkoiset egotkin:

”Sisäinen ego muodostuu niistä ominaisuuksista ja kyvyistä, jotka ovat olleet hallitsevia aiemmissa persoonissa ja jotka ovat luonteenomaisia entiteetin kehittymiselle erilaisissa elämissä… Sisäinen ego sisältää ne erilaiset tarkoitukset, joita kohti entiteetti omissa eri persoonissaan on pyrkinyt. Näin sisäinen ego on kokenut objektiivisuutta ja palannut takaisin subjektiiviseen tilaan.” (ES 4:153)

Sisäinen ego on siis eräänlainen ulkoisten egojen kokemusten ja ominaisuuksien summa, joka muuttuu ulkoisten egojen kokemusten myötä. Se ei kuitenkaan ole varsinaisesti koostunut näistä ulkoisista egoista vaan ainoastaan kerännyt itseensä niiden hallitsevat piirteet.

Sisäinen ego on identiteetin tai yksilöllisen persoonallisuuden osa, jonka tehtävä on tarkkailla ja pitää huolta sisäisestä todellisuudesta samalla tavoin kuin ulkoinen ego huolehtii fyysisten aistien välittämästä todellisuudesta.

”Sisäinen ego katsoo sisäänpäin ja kuitenkin katsoessaan sisäänpäin se katsoo ulospäin kohti itsen laajoja osia. Koska toiminnassa on aina toimintaa ja johtuen aiemmin kertomistani kolmesta dilemmasta [ks. tämän artikkelin alku], uudet persoonat projisoituivat ulospäin muille havaitsemisen kentille eli muihin hetkipisteisiin ja luovat puolestaan uusia persoonia, ja näin koko kierto uusiutuu.” (ES 4:151)

Edellä oleva lainaus on hyvä, joskin kenties hieman vaikeasti avautuva kuvaus siitä, miten toiminta kohdistuessaan itseensä tuottaa aina uutta toimintaa, joka puolestaan muuttaa kaikkea toimintaa. Koko Sethin todellisuuskäsityksen ydin on tämän artikkelin alussa esitelty itseään luovan muutoksen periaate. Tämä periaate näkyy aivan kaikessa – niin ”ulkoisessa” fyysisessä elämässä kuin sisäisissäkin todellisuuksissa.

Alitajunta (ks. tarkemmin Mieli ja aivot) on se kokonaisen itsen alue, jossa sisäinen ego toimii. Sisäinen ja ulkoinen ego ovat yhteydessä toisiinsa alitajunnan kautta, johon sisäisellä egolla on vapaampi pääsy kuin ulkoisella egolla.

”Alitajuntaa voi ajatella ytimenä, jonka ympärille sisäinen ja ulkoinen ego kiertyvät.” (ES 4:153)

Yllä oleva kuva voi auttaa hahmottamaan sisäisen egon paikkaa kokonaisessa itsessä. Sisäinen ego on kokonaisen itsen osa, joka toimii alitajunnan kautta ja joka suuntaa huomionsa alitajuntaan. Alitajunnan kautta sillä on myös yhteys ulkoiseen egoon, vaikka ulkoinen ego ei tätä tiedostakaan, sillä valvetietoisuuteen vahvasti kytkeytyneenä se suuntaa huomionsa poispäin alitajunnasta.

”Sisäinen ego on alitajunnan järjestelevä periaate… eikä sillä ole tietoisuutta itsestä fyysisessä todellisuudessa. Sen huomio on keskittynyt muualle, joten se vaikuttaa kuin nukkuvalta. Mutta se ei nuku… Sisäinen ego on se järjestelijä, joka ohjaa paitsi fyysisen kehon liikkeitä sisäkautta myös niitä hengissä säilymisen mekanismeja, joita ilman fyysistä kehoa ei voisi olla ja joiden olemassaolosta ulkoinen ego on niin kovin riippuvainen. Tämä sisäinen ohjaaja pitää yllä kaikkia näitä toimintoja ja on vastuussa fyysisestä terveydestä.” (ES 3:119)

”Sisäinen ego todellakin on unienne ”minä”, jolla on jossain määrin samanlainen suhde sisäiseen itseen kuin [ulkoisella] egolla on fyysiseen itseen.” (ES 4:173)

Seth erittelee The Early Sessions -sarjan kuudennessa osassa (ES 6:270) hyvin sisäisen egon ominaisuuksia, jotka voi tiivistää seuraavasti:

Sisäinen ego…

…on tietoinen persoonan alitajuisesta osasta
…on tietoinen ensisijaisesta tietoisuuden verkosta eli ulkoisesta egosta
…ohjaa erilaisia yleisiä toimintoja
…on tietoinen hermojärjestelmän mutkikkaasta toiminnasta ja kehon muista toiminnoista
…vastaa yleisestä vakaudesta
…hallinnoi alitajuisia tarpeita ja niiden tyydyttämistä
…sisältää ylevimmät pyrkimykset ja parhaat kyvyt ja taidot
…toimii persoonan sekä uni- että valvetilassa
…kokoaa yhteen kaikki tämänhetkisen persoonan osat jatkuvaksi kokonaisuudeksi
…on koko nykyisen persoonan ensisijainen identiteetti

Sisäisellä egolla on siis huomattavasti enemmän tehtäviä kuin ulkoisella egolla. Jos ja kun tämä pitää paikkansa, on aika hämmentävää, miten vähässä määrin me ihmiset, jotka samaistumme niin täysin ulkoiseen egoomme, itseämme tunnemme. Vaikka nykypsykologia ei tunnistakaan sisäisen egon olemassaoloa, se sentään tunnustaa, että suuri osa ihmisen mielestä on tiedostamatonta tai alitajuista, ja alitajunta on se itsen osa, jossa sisäinen ja ulkoinen ego kohtaavat toisensa.

Ulkoinen ego

Ulkoinen ego on se itsen osa, joka keskittää huomionsa siihen todellisuuden tyyppiin, alueeseen tai vyöhykkeeseen, jossa sisäisen ego on päättänyt toimia. Meidän tapauksessamme kyse on tietenkin fysikaalisesta eli aineellisesta todellisuudesta. Ulkoinen ego on se oman itsemme osa, johon me tavallisesti ja erityisesti valveilla ollessamme samaistumme; se on se osa, jota pidämme ”minänä”. Ihmisen kohdalla fyysistä todellisuutta ja ulkoista egoa ei voi erottaa toisistaan.

”Fyysinen todellisuus on se luja perusta, johon egon on turvauduttava, ja siitä se saa voimansa, energiansa, asemansa ja syyn olemassaololleen.” (ES 4:181)

”Ego on pitkälle riippuvainen niistä fysikaalisista mekanismeista, jotka muodostavat ruumiillisen kuvan. Se saa alkunsa ruumiillisessa syntymässä. Kun puhumme egosta, se ei ole mikään samanlaisena jatkuvasti pysyvä itsen osa vaan muuttuu koko ajan. Äly tai järki on myös osa egoa tai sen ominaisuus.” (ES 6:274)

Sethin mukaan ulkoinen ego syntyy tai muodostuu, kun sisäinen ego päättää ilmentää itseään jossakin todellisuudessa. Tämän perusteella on helppo ymmärtää, miksi ulkoinen ego on niin kiinnostunut siitä kulloisestakin ympäristöstä tai todellisuudesta, jossa se saa alkunsa – joka siis meidän ihmisten kohdalla on fysikaalinen todellisuus. Ulkoinen egomme on fysikaalisen todellisuuden alueen tuotos; siihen sen tulee keskittyä ja siinä sen myös tulee toimia.

Mielenkiintoista on myös huomata, että äly tai järki (engl. intellect) on nimenomaan ulkoisen egon ominaisuus, ja kun ottaa huomioon sen, missä määrin nykyinen vallalla oleva tieteelliseen fysikalismiin perustuva maailmankuvamme pohjautuu nimenomaan järkeen, käy myös ilmeiseksi, miksi meidän on yleisesti ottaen hankala suhtautua kaikkeen sellaiseen, mikä ei ole ”järkevää” vaan esimerkiksi kokemuksellista, subjektiivista, intuitiivista tai yliaistillista.

Tosin Seth huomauttaa myös, että vaikka äly on harjoitettu ensisijaisesti käsittelemään fyysisten aistien kautta tulevaa informaatiota sen ei tarvtise rajoittua pelkästään tähän.

”Fyysinen keho on pikemminkin kuin kotiasema, josta käsin tutkimusmatkoja tehdään. Ego on kuin vahtikoira, joka jätetään kotia vartioimaan.” (ES 6:240)

Mieli tai tietoisuus on periaatteessa vapaa vaeltamaan – tekemään tutkimusmatkoja –missä se ikinä kykeneekin, mutta ulkoinen ego on sidottu fyysiseen todellisuuteen. Koska ihmisen ulkoinen ego on niin vahvasti fyysisyyteen suuntautunut, se myös kokee todellisuuden olevan sellainen, kuin miten se fyysisessä todellisuuden vyöhykkeessä ilmenee.

”Ego on se osa itseä, joka kokee ajan ja jatkuvuuden, jolle kokemukset ovat sarja toinen toisensa jälkeen tulevia ärsykkeitä ja reaktioita… Ego on se osa itseä, joka on hetkipisteen kärjessä ja jota, hetkipiste rajoittaa. Ego on tässä kehyksessä se osa itseä, johon keskitytään täysin ja joka on hetkipisteen vanki.” (ES 4:151)

Olennaista ulkoisen egon kohdalla on ymmärtää, että koska sen tehtäväksi on annettu pitää huolta siitä, että me kykenemme toimimaan fyysisestä todellisuudessa, se pyrkii kaikin keinoin suorittamaan tämän tehtävänsä. Tämä merkitsee sitä, että se pitää uhkana olemassaololleen kaikkea sellaista, mikä on ”jotakin muuta” kuin fysikaalisesti havaittavaa ja ymmärrettävää.

”Ulkoinen ego, joka on myöhempi kehitysaskel, on mustasukkainen omasta asemastaan ja haluaisi saada käsiinsä kaiken tiedon. Tämä on mahdotonta. Se ei kestä mitään kätkettyä, mutta koko sen oman käyttäytymisensä mekanismi on siltä piilossa ja se tuntee itsensä vain pintapuolisesti” (ES 3:119)

Me emme voi mitenkään kieltää sitä tosiseikkaa, etteikö ulkoisella egolla olisi vahva ote siitä, mitä me todellisuudesta ajattelemme. Meidän on, esimerkiksi, paljon helpompi hyväksyä fyysisten aistien meille välittämät havainnot todellisina kuin ne, jotka tulevat sisäisiltä aisteiltamme.

”Ego ottaa heti tiukemman otteen, kun se tuntee, että mitä tahansa fysiikan lakia rikotaan, sillä ego on kiinnostunut teidän fyysisestä maailmankaikkeudestanne, ja te kykenette olemaan teidän todellisuudessanne juuri siksi, että te tunnistatte ja noudatatte teidän naamiointinne välttämättömyyksiä.” (ES 1:42)

Ulkoinen ego esiintyykin usein niin kuin sillä olisi täysi valta ja mitään muuta meihin vaikuttavaa tekijää tai tahoa ei olisi olemassa. Tämäkin on seurausta vain siitä, että se suorittaa sille annettua tehtävää.

”Ulkoinen ego ei halua kohdata sisäistä egoa. Ulkoinen ego ei halua myöntää sisäisen egon olemassaoloa.” (ES 3:119)

”Ego haluaisi, ettei alitajuntaa olisi. Se ei halua kumppania. Se haluaa hallita koko persoonaa.” (ES 4:152)

Ulkoinen ego ei voi kuitenkaan paeta sisäistä egoa, sillä todellisuuden mentaalin luonteen vuoksi kaikki sen aistein havaitsema on lähtöisin sisäisestä egosta, joten oikeastaan ulkoinen ego näkee vain sisäisen egon kaikkialla, vaikka se kuvitteleekin näkevänsä objektiivisen maailman. Koska asia on niin tärkeä ja aiheuttaa niin suuria väärinkäsityksiä egon tehtävän ja luonteen suhteen, on syytä vielä kertaalleen todeta, että koska ulkoisen egon tehtävä on ensisijaisesti pitää huomiomme keskittyneenä siihen todellisuuteen, jossa sisäinen ego ilmenee – eli meidän tapauksessamme siis fyysiseen todellisuuteen – on tosiaankin ymmärrettävää, että se haluaa tehdä työnsä mahdollisimman tehokkaasti ja pyrkii näin eliminoimaan kaikki työtään häiritsevät tekijät.

Tämä näkökulma selittää paljon ihmisenä olemista. Se selittää esimerkiksi sen, miksi meillä on niin vähän (tietoista) kokemusta mistään muusta kuin ulkoisesta egosta; jokainen ulkoisen egon hallitsevaa asemaa uhkaava kokemus on sen tuhoamislistalla. Se selittää myös sen, miksi jatkuvasti epäilemme kaikkea sisäistä ja subjektiivista ja usein myös omia kokemuksiammekin. Esimerkiksi ei ole mitenkään tavatonta, että jollakulla on ollut ruumistairtaantumiskokemus, jokin yliaistillinen näkykokemus tai vaikkapa kuolemanrajakokemus, mutta hän selittää sen pois ulkoisen egon ohjaukseen luottaen esimerkiksi aivojen tuottamana hallusinaationa. Tämä on nyky-yhteiskunnassamme pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Ulkoinen ego todellakin haluaa pitää meidät otteessaan, mutta sehän tekee vain työtään!

Tämä selittää myös sen, miksi egoa pidetään niin monessa henkisessä traditiossa ”vastustajana”, jonakin joka pitää raivata pois tieltä, jotta voisi kokoa henkisyyttä. Tämä on täydellinen joskin ymmärrettävä väärinymmärrys ja aiheuttaa paljon sotkua henkisyyden harjoittajien keskuudessa.

Ulkoinen ego on pikemminkin kokonaisen itsen ”puhemies” ja työskentelee sen lukuun; se ei ole mikään despootti, joka pyrkii epätoivoisesti syrjäyttämään tai tuhoamaan kokonaisen itsen. Se todellakin tekee vain sitä työtä, johon se on tarkoitettukin. Hyvä uutinen on, että sitä voi kouluttaa olemaan vähemmän hyökkäävä ja olemaan puolustamatta niin tiukasti reviiriään. Tästä kaikessa henkisessä kasvussa ja kaikissa henkisissä opetuksissa on pohjimmiltaan kyse huolimatta monien opetusten vajavaisuudesta ja suoranaisista vääristymistä.

”Jos ulkoinen ego vain tyytyisi toimimaan tasavertaisesti sisäisen vastinparinsa kanssa, vältyttäisiin monilta vakavilta ongelmilta.” (ES 3:119)

Tämä on siis se, mihin henkisillä harjoituksilla pyritään: ulkoisen egon ja sisäisen egon väliseen tasapainoiseen vuorovaikutukseen. Ei mikään ihan pikku juttu, kuten me kaikki henkisistä harjoituksista kiinnostuneet tiedämme.

Erityisen ongelmallisia ovat sellaiset opetukset – kuten jo äsken todettiin – jotka ovat ymmärtäneet egon luonteen sillä tavoin väärin, että sitä pidetään lievimmilläänkin jotenkin esteenä henkiselle edistymiselle tai pahimmillaan jopa hirvittävänä vihollisena, joka tulee tuhota. Tämä on perinpohjainen väärinkäsitys – ainakin jos Sethin opetuksiin suhtautuu vakavasti ja niiden kuvausta todellisuudesta pitää edes jokseenkin oikeansuuntaisena.

”Turvallisuuden takia egolla täytyy olla ennakkovaatimuksena luja suhde ympäristöönsä, mikäli mitään vakavaa tai laajempaa henkistä tutkimusta halutaan tehdä. Egolla täytyy olla jotakin, mihin palata. Tämä on äärimmäisen tärkeää.” (ES 2:90)

Tämä on todellakin äärimmäisen tärkeää, sillä ”henkisyys” ja henkiset harrastukset voivat todellakin olla myös hyvin vahingollisia, mikäli emme ole kunnolla ankkuroituneita arkitodellisuuteemme. Ja selvästikään emme aina tule ajatelleeksi, että jos pyrimme ohittamaan egon tai jotenkin heikentämään sitä esimerkiksi liian intensiivisillä henkisillä harjoituksilla tai vaikkapa massiivisella psykedeelien käytöllä, saatamme vakavasti vahingoittaa toimintakykyämme ja samalla mahdollisuuttamme todelliseen henkiseen edistymiseen eli tasapainoon ulkoisen ja sisäisen välillä.

On hyvä muistaa, että todellisuuden kolmas dilemma on se, että yksilöllisen identiteetin pyrkiessä säilyttämään itsensä vastoin perimmäisen todellisuuden alati muuttuvaa luonnetta se synnyttää itselleen egon, joka puolestaan pyrkii kaikin keinoin säilyttämään identiteettinsä vakauden vastustamalla muutosta, vaikka se onkin mahdotonta. Ulkoinen ego on tässä mielessä kuin Peter Pan, joka ei halua hyväksyä todellisuuden todellista luonnetta.

”Se yrittää erottaa itsensä toiminnasta, nähdä itsensä objektiivisesti ja toiminnasta jollakin tavoin irrallisena. Koska se itse on kuitenkin toimintaa, tällainen pyrkimys on pohjimmiltaan tuomittu epäonnistumaan. Ja kuitenkin nimeomaan tämä pyrkimys johtaa egon muodostumiseen.” (ES 4:152)

Ulkoinen ego on siis tulosta nimenomaan siitä, että osa toiminnasta pyrkii erottamaan itsensä siitä, mikä tietenkin on mahdotonta, sillä toiminta on toimintaa, tarkasteellaanpa sitä sitten kokonaisuutena tai keinotekoisesti erillisinä osina.

Tässä mielessä ego ei ole todellinen, sillä se pyrkii olemaan jotakin muuta kuin mitä se pohjimmiltaan on; tai ehkä olisi parempi sanoa, että egon toimintatapa ei ole ”realistinen”. Tämä voi olla intuitiivinen syy sille, miksi niin moni henkisiä harjoituksia tekevä kokee egon jotenkin vieraaksi, esteeksi tai haitaksi: ego tuntuu toimivan ”epäluonnollisesti”. Ainakin tämä väittämä on harkitsemisen arvoinen näkökulma, kunhan vain ymmärtää, että ego itsessään ei ole ”luonnoton” – se ainoastaan yrittää tehdä jotakin mahdotonta eli erottaa itsensä itsestään.

Huomionarvoista on myös Sethin käsitys itsetietoisuudesta tietoisuuden kenttää rajaavana elementtinä. Sethin mukaan jokainen itsetietoinen toimija voi olla tietoinen vain itsestään ja omasta todellisuudestaan. Tämä on ajatus, joka valaisee hyvin monta ihmisenä olemiseen liittyvää seikkaa, kuten sitä, että jos meillä on monia egoja tai persoonia tai vaikkapa itsen osia, miksemme ole niistä tietoisia.

”Ego on vain yksi sellainen itsen kerros, jolla on itsetietoisuus. Koska ego on itsetietoinen, se yrittää olla tietoinen vain itsestään. Itsetietoisuus johtaa intensiiviseen mutta väistämättömän kapeaan huomion keskittämiseen. Sillä täytyy olla rajat. Se on riippuvainen eräänlaisesta sisäisestä psykologisesta päätöksestä sen suhteen, mitä pidetään itsenä ja minkä tietoisuus näin hyväksyy, ja mitä pidetään ei-itsenä, jota tietoisuus puolestaan ei hyväksy. Nyt, hyvä ystävät, teidän itsetietoisuutenne on sen egon itsetietoisuutta, jonka te tunnette ja jota te pidätte itsenänne. Mutta mihin tämä itsetietoinen itse päättyy ja mistä toinen itsetietoinen itse alkaa? Kaksi itseä, jotka ovat tietoisia itsestään, eivät voi olla tietoisia muusta kuin omasta todellisuudestaan.” (ES 5:235)

Vaikka ulkoinen ego onkin tällä tavoin rajallinen, se on huomattavasti mielenkiintoisempi ja monipuolisempi kuin mitä usein oletamme: se on valtavan paljon kuvittelemaamme tietoisempi kaikesta. (Ks. tarkemmin Tunteet, odotukset ja uskomukset.)

Tämä itsen eri osien itsetietoisuus tulee hyvin esille siinä, miten meillä unissamme on selkeästi itsetietoisuus, vaikka emme usein kykenekään muistamaan valveitsetietoisuuteemme liittyviä seikkoja, kuten missä asumme, kenen kanssa elämme tai mitä teemme työksemme, koska kaikki tällaiset asiat voivat olla aivan toisin unimaailmassa.

”Itse sellaisena kuin te sen tunnette, on moninainen ja sisältää paljon enemmän kammioita ja huoneita, kuin mitä te kuvittelette. Jopa ulkoisessa egossa on lukemattomia sellaisia huoneita ja yhteyksiä, joita te ette tunne.” (ES 2:55)

Koska ulkoinen ego ei halua tunnustaa itsen muiden osien olemassaoloa, sillä on taipumus pitää itseään kaiken keskipisteenä, ja koska me samaistumme niin voimakkaasti ulkoiseen egoomme, mekin ajattelemme olevamme oman universumimme tai ainakin elämämme keskipiste. Ulkoinen ego on kuin onkin varsinainen narsistin prototyyppi.

”Samalla tavoin kuin teillä on taipumus ajatella, että maapallo olisi maailmankaikkeuden keskipiste, vaikka tiedätte, ettei tämä ole totta, teillä on myös taipumus ajatella, että ego olisi persoonallisuuden keskipiste, että kaikki muut persoonan osat olisi tarkoitettu vain egon käyttöön ja että kaikki muu pyörii egon ympärillä. Tämäkään ei ole totta.” (ES 9:459)

Koska sisäisellä egollamme on monia ulkoisia egoja ja näillä puolestaan monia yhtäaikaisia ilmentymiä eli jälleensyntymiä, on tietenkin hassua, että oletamme itse olevamme oman elämämme keskipisteitä. Toisaalta me emme kykene fyysisessä todellisuudessa tavallisesti kokemaan kuin sen yhden ulkoisen egon, johon nyt satumme samaistumaan, joten on samalla myös täysin luonnollista, että pidämme sitä elämämme keskipisteenä. Lisäksi on myös tärkeää, että todella keskitymme tähän yhteen egoon, sillä muutoin tästä elämäksi kutsumastamme näytelmästä ei oikein tulisi mitään.

”Olen kertonut sinulle, että monissa elämissäsi puet yllesi egoja sisäisen itsesi tarkoitusperiä varten. On tietenkin tärkeää, että uskot esittämääsi rooliin. Vaikeus on vain siinä, että sinun on sekä uskottava omaan rooliisi että tajuttava sen olevan rolli, jonka sisäinen itsesi on sinulle valinnut. Muutoin yhteytesi sisäiseen itseesi lähes unohtuvat.” (ES 9:459)

Ulkoinen ego ja ulkoiset aistit

Ulkoiset aistit ja ulkoinen ego muodostavat kiinteän parin ja palvelevat toisiaan.

”Ilman naamiointia te ette havaitsisi mitään fyysisillä aisteillanne.” (ES 7:287)

Vaikka Seth heti perään ilmoittaakin, että edellä esitetty toteamus on merkityksetön, koska fyysiset aistit ovat itsessään osa naamiointijärjestelmää, se kuitenkin kiteyttää hyvin sen, miten kiinteästi fyysinen eli meidän naamioitu todellisuutemme ja fyysiset aistimme, jotka siis ovat ulkoisen egon käyttövälineitä, liittyvät toisiinsa. (Ks. myös Naamiointi ja perusolettamukset.)

Todellisuuden mentaalista luonteesta johtuen asiaa voidaan valaista ajattelemalla, että sisäinen ego projisoi itsestään ulkoisen egon, joka taas projisoi itsestään fyysiset aistit, jotka puolestaan luovat tietoisuuteemme kuvan objektiivisesta, fyysisestä todellisuudesta. Mentaalin todellisuuskäsityksen mukaan kokemamme todellisuus rakentuu sisältä ulospäin ja fysikalistisen todellisuuskäsityksen mukaan päinvastoin ulkoa sisäänpäin.

[KUVA todellisuudet ulos ja sisään]

Fysikalistisen todellisuuskäsityksen mukaan on olemassa objektiivinen ulkomaailma, joka on meistä erillinen ja josta muodostamme aistiemme (ts. ulkoisen egon) kautta sisäisen kuvan. Mentaalin todellisuuskäsityksen mukaan aistimme välittävät meille kuvan sisäisesti syntyneestä ulkoisesta todellisuudesta; me siis katselemme oman mielemme sisältöä niin yksilöllisesti kuin kollektiivisestikin.

Kokemus todellisuudesta on kuitenkin aina subjektiivinen ja sisäinen; tätä emme voi välttää, valitsimmepa sitten todellisuuskäsitykseksemme mentaalin tai fysikaalisen näkökulman – mikä sivumennen sanoen on eräs suurimmista mielenfilosofian (mielen ja ruumiin välistä suhdetta tutkivan filosofian haaran) pulmista.

Tarkastelimmepa todellisuutta kummasta näkökulmasta tahansa, ulkoinen ego on se, jolle fyysiset aistivälineet kuuluvat.

”Ego voi havaita ainoastaan ne ulottuvuudet, jotka se on fyysisesti varustettu näkemään tai havaitsemaan.” (ES 5:219)

”Ulkoiset aistit ovat erinomaisia havaitsemisen välineitä rajallisissa olosuhteissa. Ihminen on kuitenkin luottanut niihin niin pitkään ja tullut niistä niin hirvittävän riippuvaiseksi, että ne uhkaavat estää hänen oman kasvunsa ja kehityksensä.… Koska ulkoisista aisteista on oltu niin täysin riippuvaisia ja niihin on on luotettu lähes täydellisesti, niistä on tullut silmälappuja, jotka rajoittavat näkökenttää ja estävät siten sekä mielikuvitusta että älyä muodostamasta uusia käsityksiä… Ulkoisten aistienne tuottama todistusaineisto on väärää eikä se edusta todellisuutta vaan sattumanvaraista mallia, joka on väkisin asetettu todellisuuden päälle.” (ES 2:55)

Sethin toteamus aistiemme tuottamasta subjektiivisesta kuvasta ja ”sattumanvaraisesta mallista, joka on asetettu todellisuuden päälle” on syvällinen filosofinen dilemma, josta on kirjoitettu lukematon määrä kirjoja ja esseitä pelkästään länsimaisen filosofian historiassa itämaisen filosofian opetuksista puhumattakaan. Filosofisen ongelman voi tiivistää kysymykseen ”onko olemassa havaitsijasta riippumatonta objektiivista todellisuutta vai onko havaittu todellisuus kokonaan tai osittain jokaiselle subjektiivinen?”. Me tieteelliseen objektiivisuuteen tottuneet länsimaalaiset ihmiset pidämme usein pelkkää tällaista kysymyksenasetteluakin hölynpölynä – aivan huolimatta siitä, että kysymys on todellakin yhä ratkaisematon niin filosofiassa kuin fysiikassakin – mikä vain todistaa ajattelumme dogmaattisesta kapeudesta, johon Seth puolestaan yrittää parhaansa mukaan tuoda laajempaa näkökulmaa. (Ks. myös otsikko ”Objektiivisuudesta” artikkelissa Mentaali todellisuus ja tietoisuus.)

Ulkoinen ego todellakin pitää aistinvaraista tietoa objektiivisena, kaikkea havaitsemaansa itsestään riippumattomina objekteina. Se ei kykene ymmärtämään todellisuuden mentaalia luonnetta, koska sille kaikki aistinvarainen näyttäytyy sen ulkopuolella olevana, ja koska kaikki muut itsen osat ovat ei-fyysisiä, syntyy tietynlainen ristiriita ulkoisen ja sisäisen välille.

”Ego on ainoa osa itseä, joka pitää fyysisiä objekteja jonakin muuna kuin symboleina. Tästä syystä muiden itsen osien on varsin vaikea kokea egon olemassaoloa. Vaikka ego muuttuukin koko ajan, se on eräs kaikkein jäykimmistä identiteetin osista.” (ES 7:301)

Seth on hyvin johdonmukainen mentaalin todellisuuden esittelyssään, eikä hänen puheissaan ole mitään ristiriitaisuutta, mikäli hyväksyy lähtökohdakseen todellisuuden mentaalin luonteen.

Sisäisellä egolla puolestaan on tietenkin omat aistinsa, jotka Sethin mukaan ovat jotakin aivan muuta kuin fyysisten aistien sisäiset vastineet, jolla tavoin me usein niistä puhumme esimerkiksi sisäisenä näkökykynä tai sisäisenä kuulemisena. (Ks. Sisäiset aistit.)

Ulkoisen ja sisäisen egon suhteesta toisiinsa

On tärkeää ymmärtää, että sisäinen ja ulkoinen ego eivät ole sodassa keskenään. Ulkoinen ego kylläkin usein käyttäytyy itsevaltiaan tavoin omahyväisesti ja kaikkitietävästi, mutta pohjimmiltaan se vain pelkää otteensa menettämistä eikä ole varsinaisesti ketään tai mitään vastaan. Ulkoisen egon tavoitteet voivat tosin olla – ja usein ovatkin – ristiriidassa sisäisen egon tavoitteiden kanssa.

”Kun sisäinen ego ja ulkoinen ego tavoittelevat suoraan toisilleen vastakkaisia näkemyksiä ja päämääriä, teille tulee vaikeuksia.” (ES 2:58)

Päämäärät ovat toisilleen vastakkaisia tietenkin siksi, että tavanomaisesti tunnemme vain ulkoisen egon tavoitteet ja pyrkimykset ja että sisäisen egon pyrkimysten ”kuuleminen” vaatii harjoitusta. Ulkoinen ego – eli se persoona tai itsemme osa, johon tavallisesti samaistumme – on kuitenkin tuiki tarpeellinen sisäiselle egolle sen tavoitteiden saavuttamisessa. Ensinnäkin ulkoinen ego on ensisijainen oppimisväline sisäiselle egolle, ja toiseksi se on keino tai tapa, jolla sisäinen itse ja sisäinen ego laajenevat todellisuuden jatkuvan muutosperiaatteen mukaisesti.

”Sisäinen itse tietenkin tarvitsee ulkoista egoa sen ulkoisine aisteineen, jotta se kykenisi aineellistumaan erilaisiin naamiointimuotoihin… On totta , että viime kädessä sisäinen itse on pysyvä itse. Tästä huolimatta ulkoiset egot ovat hyvin tärkeitä, ja ilman niitä sisäinen itse olisi estynyt.” (ES 2:58) (Ks. myös naamiointi ja perusolettamukset.)

”Sisäisen itsen tai identiteetin on ilmaistava itseään egon kautta, jotta se voisi käsitellä fyysistä todellisuutta.” (ES 6:255)

Vielä on syytä todeta, että ulkoinenkaan egomme ei ole mikään yksi ja sama jatkumo vaan vaihtelemme egoamme ajasta ja elämäntilanteesta toiseen säilyttäen kuitenkin jokseenkin jatkuvan minuustunteemme. Vaikkemme tätä tule useinkaan ajatelleeksi tai edes osaa ajatella, tilanne on siis myös valveilla ollessamme sama kuin silloin, kun nukumme. Nukkuessamme meillä on minuustunteen jatkuvuudesta huolimatta käytössämme ego, joka ei selvästikään ole kaikilta osiltaan sama kuin se, joka meillä valveilla on.

”On suuri virhe kuvitella, että ihmisellä on vain yksi ego. Ego vain edustaa mitä tahansa sellaisia ominaisuuksien tai psykologisten luonteenpiirteiden joukkoa, jotka kulloinkin sattuvat olemaan vallalla… yhden elämän aikana jokainen yksilö ilmentää useita ja toisinaan varsina erilaisiakin egoja, joista jokainen aivan tosissaan pitää itseään pysyvänä minuutena.” (ES 6:242)

Ja vielä on syytä muistuttaa uudelleen, että ulkoinen ego todellakin esittää sille kirjoitettua roolia – ja varsin vakuuttavasti esittääkin:

”Ulkoinen ego on sen roolin ensisijainen esittäjä, jonka sisäinen itse on kirjoittanut. Tämä ei tarkoita, että ulkoinen ego olisi jonkinlainen sätkynukke. Se tarkoittaa, että ulkoinen ego on paljon vähemmän tietoinen sisäisestä itsestä kuin sisäinen ego, että se havaitsee kapeammin, että se on paljon vähemmän vakaa, vaikka se teeskenteleekin hienosti vakautta – että se saa alkunsa sisäisestä itsestä ja on pikemminkin vähemmän kuin enemmän tietoinen… Ulkoinen ego ei ole jatkuvasti tietoinen yhtään mistään.” (ES 9:509)

Ulkoinen ego eli tietoinen mieli on sisäisen egon kanava siihen todellisuuteen, johon sisäinen ego on ulkoisen egon itsestään projisoinut. Sisäinen ego puolestaan on entiteetin eli sielun projektio. Entiteetti käyttää sisäistä egoa, joka puolestaan käyttää alitajunnan kautta tietoista mieltä, jonka fokusoiva ominaisuus ulkoinen ego on.

Tietoinen mieli itsessään on hieman hankala ja avoimeksi jäävä käsite Sethin todellisuuskuvassa. Seth viittaa usein siihen, että tietoinen mieli on paljon laajempi kuin se ulkoinen ego, johon me samaistumme ja että ulkoinen egomme on kuin tietoisen mielen linssi, jonka kautta tietoinen mieli saa informaatiota fyysisestä todellisuudesta. Sethin mukaan ei ole myöskään mitään selvää rajaa alitajunnan ja tietoisen mielen välillä ja ne myös vaihtavat usein paikkaa – esimerkiksi silloin kun näemme unta, jolloin alitajuisesta tuleekin tietoista ja tietoisesta alitajuista. Jo pelkästään unennäkemisen perusteella voi ymmärtää, ettei ole aivan helppo vetää rajaa tietoisen ja alitajuisen mielen välille.

Identiteetti

Identiteetti on oikeastaan synonyymi sisäiselle itselle, mutta koska termiä käytetään esimerkiksi filosofiassa omana terminään, käsittelemme sitä hieman myös erikseen.

”Identiteeteillä voi joko olla tai olla olematta egoja.” (ES 3:142)

Identiteetti on toiminnan ja elinvoiman vuorovaikutuksesta syntynyt itsestään tietoinen ”osa” todellisuutta. Mikä tahansa tällä tavoin syntynyt – toisin sanoen kaikki ilmenevä – on oma identiteettinsä; jokainen atomikin on oma identiteettinsä.

”Identiteetti ei koskaan hajoa. Kaikki näennäinen hajoaminen ei koskaan ole tosiasiallista, kuten jos persoonaa ajatellaan entiteetin hajoamisen tuotteena; mutta tämä ei ole näin. Persoonaa ei ollut sellaisenaan olemassa ennen kuin entiteetti loi sen, ja kun siitä tulee identiteetti, se säilyttää tämän yksilöllisyytensä.” (ES 2:62)

Seth käyttää termejä identiteetti, entiteetti ja persoona varsin vapaasti ja osin päällekkäisesti, mutta identiteetin voidaan ajatella olevan ikään kuin primäärinen toiminnan itseensä kohdistuvan muutoksen yksilöllinen tuotos, josta edelleen muotoutuva entiteetti puolestaan on se, josta persoonan kaikki osat, kuten sisäinen ego, alitajunta ja ulkoinen ego, ovat lähtöisin. Tärkeintä on kuitenkin ymmärtää kokonaiskuva siitä huolimatta, mitä termejä käytetään. Kokonaiskuva puolestaan hahmotetaan tämän artikkelin alussa, jossa käsitellään todellisuuden kolmea dilemmaa.

Sethin mukaan identiteetti on ainutkertainen eikä siitä voi olla olemassa täydellistä kopiota, ja aivan kaikella ilmenevällä on identiteetti. Esimerkiksi, jos ajatellaan ajatusta identiteettinä, minulla voi olla ajatus A, ja kun jaan sen kanssasi, tuntuu, että sinulla on sama ajatus A, mutta näin ei ole, sillä ajatus A on yhä minulla, joten se ei voi olla täysin identtisenä sinulla, koska identiteetti on ainutkertainen.

Näin jakamisen ja vastaanottamisen tapahtumat muuttavat ain jollakin tavoin ajatuksia siitä huolimatta, että voimme käytännössä pitää esimerkiksi minun sinulle lähettämääni ajatusta A samana kuin sinun minulta vastaanottamaasi ajatusta A*. Ne eivät kuitenkaan ole eivätkä voi olla täysin identtisiä, sillä minulla on ”minun” ajatukseni A ja sinulla ”sinun” ajatuksesi A*, mutta ne saattavat silti olla käytännössä hyvin samankaltaisia. Lisäksi me kaikki tiedämme kyllä, miten mikä tahansa ajatus muuttuu nopeasti alkuperäiseen ajatukseen nähden lähes tunnistamattomaksi jo muutaman välittämisprosessin jälkeen, kun ajatuksen ensimmäinen vastaanottaja siirtää sen seuraavalle ja niin edelleen.

”Sähköisen maailmankaikkeuden osatekijät syntyvät kaikesta energiasta tavalla, jota voisi kutsua kosmiseksi temppuiluksi. Sillä tämä energia ei koskaan pysy paikallaan, ja on aivan itsestään selvää, ettei mikään sähköinen impulssi ole vakaa yhdestä todellisuuden hetkestä toiseen. Toisin sanoen, se ei koskaan ole sama tai identtinen impulssi. Se ei ole identtinen. Sillä ei siis ole samaa intensiteettiä, vaikka sillä saattaakin olla suurin piirtein sama sähköinen massa. Ainoastaan muutos sallii identiteetin esiintyä missään universumissa, sillä ilman muutosta ei voi olla arvototeutumaa [sisäistä kasvua ja kehitystä], kokemusta eikä identiteettiä… Kuten olen jo selvittänyt, teidän oma identiteettinne on olemassa sähköisessä muodossa, koodattuna.” (ES 3:136) (Ks. myös Fysiikka ja sähkömagneettinen todellisuus.)

Näin kaikki samankaltaisuus on vain näennäistä, ja erot voivat olla niin pieniä, ettemme rekisteröi niitä millään tavoin. Tämä tapa tarkastella todellisuutta on merkitykseltään hyvin radikaali, sillä se tarkoittaa sitä, ettei meillä loppujen lopuksi voi olla mitään identtistä keskinäistä tietoa tai havaintoa mistään. Toisin sanoen kaikki tieteellinenkin tieto on eräänlainen konsensus, sopimus tai keskiarvo siitä, mitä jostakin asiasta ymmärretään tai mikä havaitaan niin samankaltaisesti toistuvana, että sitä halutaan pitää identiteetiltään aina samana. Tätä identiteetin jatkuvuuden ja havaintojen toistuvuuden ongelmaa on myös länsimaisessa filosofiassa käsittelyt erityisesti David Hume (1711–1776), vaikka erityisesti identiteetin jatkumisen ongelma tunnetaan jo antiikin ajoilta esimerkiksi Theseuksen laivan dilemmana.

Sethin näkemys identiteetistä liittyy keskeisesti myös ainutkertaisen filosofiaan, jonka mukaan mikään tapahtuma tai ilmiö ei voi koskaan toistua täysin samanlaisena. Jokin ilmiö tai havainto voi kyllä vaikuttaa riittävän samankaltaiselta jonkin toisen ilmiön tai havainnon kanssa, jotta voimme käytännössä sopia asioita ja toimintatapoja keskenämme, mutta ainutkertaisuuden kannalta katsoen joudumme aina tekemään väkivaltaa, kun määrittelemme asioita kuuluvaksi johonkin luokkaan tai kategoriaan tai pidämme mitä tahansa tapahtumaa tai ilmiötä identtisenä jonkin toisen kanssa.

”Te keskitytte fyysisessä maailmankaikkeudessa samankaltaisuuksiin ja jätätte huomiotta kaikki suuret eroavaisuudet. Jokainen todellisuus on ainutkertainen jokaiselle yksilölle, ja jokainen yrittää omien tekojensa kautta välittää oman todellisuutensa luonteen muille.” (ES 4:157)

Ongelma on hieman samankaltainen kuin kvanttimekaniikan ja newtonilaisen mekaniikan keskinäinen suhde: jälkimmäinen on ihan riittävän tarkka arki-ilmiöiden samankaltaisina toistuvilta vaikuttavien ilmiöiden kuvaamiseen ja muodostaa hyvän perustan toiminnallemme, mutta ensimmäinen puolestaan ei tuota laisinkaan samanlaista ennustettavuutta ja kuvausta todellisuudesta. Mutta koska kvanttimekaniikka käsittelee hyvin pieniä ”asioita”, perinteinen fysiikka riittää meille hyvin arkimaailmassa toimimiseen.

Meille siis riittää myös käytännössä käsitys siitä, että jotkin asiat ovat riittävän samankaltaisia ollakseen samoja, vaikka todellisuudessa ne eivät sitä ole. Tähän näennäiseen toistuvuuteen ja samankaltaisuuteen koko varsin toimivaksi havaittu tieteellinen maailmankuvamme perustuu. Se ei kuitenkaan kuvaa todellisuuden ainutkertaisuuteen perustuvaa perimmäistä luonnetta mitenkään hyvin – jos ollenkaan.

Identiteetillä ja toiminnalla on kiinteä suhde toisiinsa, sillä toiminta merkitsee aina muutosta olipa se sitten fyysisessä tai sisäisessä todellisuudessa (kuten unissa) tapahtuvaa toimintaa. Identiteetti on tulosta toiminnasta, joka puolestaan on Sethin mukaan todellisuuden perusaineksesta kumpuava ominaisuus. Toiminta eli muutos on jatkuvaa ja pitää kaikkea yllä. Jos toiminta lakkaisi, kaikki lakkaisi olemasta (mikä puolestaan on mahdotonta, ks. Jumala, tieto, totuus ja valaistuminen). On kuitenkin ymmärrettävä, että Sethin käsitys toiminnasta on paljon laajempi kuin mitä sillä fysiikassa ymmärretään.

”Toiminta muuttaa identiteettiä, mutta jos toimintaa ei olisi ei olisi identiteettiäkään. Tämä saattaa tuntua ristiriitaiselta, mutta pysyäkseen identiteettinä identiteetin on täysin uudistettava itsensä, ja jokainen uudistaminen on samalla päätökseen saattamista. Kuitenkaan ilman päätökseen saattamista identiteetti ei voisi olla olemassa. Ja ilman toimintaa identiteetti ei voi olla tietoinen omasta olemassaolostaan.” (ES 3:137)

Jotta Sethin todellisuuskäsityksen ydintä voisi ymmärtää, on pysähdyttävä pohtimaan käsitteiden toiminta ja identiteetti välistä suhdetta syvällisemmin.

”Identiteettiä voi pitää toimintana, joka on tietoinen itsestään. Meidän keskustelumme vuoksi nämä käsitteet on kuitenkin erotettava toisistaan. Mitään eroa ei kuitenkaan todellisuudessa ole, sillä identiteetti on myös olemassaolon ulottuvuus, toimintaa toiminnassa, toiminnan kohdistumista itseensä, ja tästä toiminnan itseensä kiertyvästä toiminnasta, tästä reaktiosta syntyy identiteetti.” (ES 3:138)

Itse toiminta – eli muutos – on todellisuuden perusominaisuus, ja kun toiminta kohdistuu itseensä, se tulee tietoiseksi itsestään, ja tätä tietoiseksi tulemista Seth kuvaa sanalla ”identiteetti”. Tämä on olennaisen tärkeä seikka Sethin todellisuuskuvauksessa: identiteetti ja samalla myös tietoisuus on toiminnan itseensä kohdistuvaa toimintaa.

”Identiteetti on näin toiminnan vaikutusta siihen itseensä. Vailla identiteettejä toiminta olisi merkityksetöntä, sillä silloin ei olisi mitään, johon toiminta voisi kohdistua. Toiminnan on näin omasta luonnostaan itsestään ja omasta toimintatavastaan luotava identiteettejä. Toimintaa ja identiteettiä ei siis voi erottaa toisistaan. Tämä pätee kaikkein yksinkertaisimmasta kaikkein monimutkaisimpaan.” (ES 3:138)

Persoona

Persoona on kokonaiskäsite Sethin itseä koskevassa kuvauksessa. Ei ole mitenkään yksiselitteistä erottaa termejä persoona, identiteetti ja entiteetti toisistaan, ja koska mitään tällaisia jakoa ei siis todellisuudessa ole, näihin sanoihin on turha jäädä kiinni, vaikka ulkoinen egomme niin kovasti haluaisikin saattaa kaiken nätisti järjestykseen ja liimata nimilapun joka ainoaan havaintoonsa ja ajatukseensa.

Persoonaa voi ajatella identiteetin yksilöllistyneenä muotona ja identiteettiä jatkuvan toiminnan synnyttämänä osana Kaikesta-Mikä-On. Se missä määrin tällainenkaan jako on lopulta tarpeen, jää jokaisen oman ymmärryksen ja harkinnan varaan.

Me tietenkin käytämme sanaa ”persoona” kuvaamaan sitä identiteettiä, jota pidämme itsenämme, omana minuutenamme. Minä olen persoona, sinä olet persoona. Sethille käsite ”persoona” on siis monin verroin laajempi, ja tuo ”persoona”, johon meistä jokainen samaistuu, on siis Sethin todellisuuskuvauksessa ”ulkoinen ego”.

Ajatellaanpa persoonaa sitten kuinka laajasti tai suppeasti tahansa, olennaista on ymmärtää, että se, mikä on toiminnan tuloksena kerran syntynyt, ei voi lakata olemasta. Vaikka seuraava lainaus oli jo tässä artikkelissa aiemmin, se on syytä nostaa uudelleen esiin:

”Se sinä, jota pidät itsenäsi, ei tuhoudu koskaan. Tietoisuuttasi ei sammuteta eikä nielaista mihinkään, jossa se olisi autuaallisen tietämätön itsestään kuin jossakin nirvanassa. Olet jo nyt yhtä suuri osa nirvanaa kuin koskaan tulet olemaan.” (HTL 9:637)

Seth tuo tämän tärkeän seikan monin sanoin esiin materiaalinsa eri vaiheissa. Tässä toinen esimerkki:

”Persoona, tai persoonallistunut energia, ei koskaan tuhoudu, mutta muodonmuutos on jokaisen persoonan jatkumiselle välttämättömyys.” (ES 3:100)

Uskontojemme ja henkisten perinteidemme tarinat taivaasta, nirvanasta, valaistumisesta, jumalaan sulautumisesta ja muusta tällaisesta, ovat siis Sethin mukaan todellakin vain tarinoita. Kukaan meistä ei katoa minnekään, mutta kaikki me muutumme. Se ”persoona”, jota nyt ja tässä elämässämme pidämme itsenämme, on osa laajempaa itseämme, ja johtuen ainoastaan siitä, että keskitymme siihen niin täydellisesti, pelkäämme, että lakkaamme olemasta, jos sille tapahtuu jotakin. Tämä lienee syy sille, että olemme synnyttäneet niin paljon erilaisia tarinoita kuolemanjälkeisestä elämästä ja ikuisesta autuudesta. (Ks. myös Kuolema ja jälleensyntymä.)

Seuraavassa lainauksessa tulee ehkä selkeimmin esiin se ero, jonka Seth tekee persoonallisuuden ja entiteetin (kokonaisen itsen) välille:

”Persoonallisuudella on vahva yhteys sisäiseen itseen. Persoonallisuus on se tietoisuus itsestä, josta olen jo puhunut ja joka on tietoinen itsestään ja osa toimintaa… Persoona ei ole yhtä kuin kokonainen itse. Se on osa se kokonaista itseä, joka jossakin tietyssä elämässä aktivoituu.” (ES 2:146)

Persoona on siis tavallaan termi ”käynnissä” olevalle entiteetille. Entiteetti tosin lienee lakkaamatta toiminnassa jossakin ”elämässä” eli jollakin todellisuuden alueella. Persoona laajemmassa merkityksessä on Sethin kielenkäytössä varsin abstrakti termi:

”Persoona on, kuten tiedätte, toimintaa. Sellaisenaan persoonallisuus ei koskaan fyysisesti aineellistu. Te ette voi pidellä sitä käsissänne. Te voitte ainoastaan tarkkailla sitä liikkeessä, sillä se ei koskaan ole paikallaan, ja kun te tutkitte sitä, se muuttuu.” (ES 3:146)

Toisaalta Seth käyttää persoona-termiä myös suppeammassa merkityksessä tarkoittamaan sitä yksilöllistä tietoisuutta, joka ei ole sidoksissa (ihmisen kohdalla) fyysiseen todellisuuteen.

”Persoona on se osa yksilö, joka jää henkiin kuolemassa.” (ES 3:146)

Alitajunnan (ks. myös Mieli ja aivot) funktiosta eri persoonien tyyssijana Seth esittää varsin mielenkiintoisen kuvauksen:

”Alitajunta ei ole mikään räjähteitä täynnä oleva kellari, jonka varassa ego keikkuu. Alitajunta sisältää kokoelman erilaisia, moninaisia ja elinvoimaisia persoonia, jotka edustavat ###häviäjiä,# siinä hetkessä, jolloin yksi persoona tuli lähettää päällimmäiseksi tai itsen pintakerrokseen. Valinnan tekee aina sisäinen ego, joka tietää ja tuntee kyseisen persoonan ominaisuudet. Mikä tahansa näistä alitajuisista persoonista olisi voinut oppia samalla tavoin tulemaan toimeen ulkomaailmassa kuin nykyinenkin hallitseva ego, mutta johtuen monista sisäiseen kehitykseen liittyvistä syistä, niihin ei ole voitu luottaa. Nämä alapersoonat eivät ole olematta tietoisia itsestään. Ne ovat tietoisia itsetään mutta ne eivät ole tietoisia muista itseistä… Sisäinen ego [puolestaan] on tietoinen sekä itsestään että ulkoisesta egosta ja ulkomaailmasta, mutta ei ole erityisemmin kiinnostunut siitä, ellei se jotenkin vaarantunut ulkoisen egon toimien takia.” (ES 3:119)

Sethin mukaan meillä on siis alitajunnassa säilössä erilaisia kehittyviä persoonallisuuksia, jotka ovat kyllä tietoisia itsestään mutteivät toisistaan ja joista sopivin aina ilmenee jossakin todellisuudessa hallitsevana egona. Ei ole mitenkään yllättävää, jos meidän on välillä hieman vaikea pysyä Sethin todellisskuvauksesta kärryillä, sillä sen verran monimuotoisesti hän esimerkiksi persoona-sanaa käyttää.

Sethillä on oivallinen selvitys ja esimerkki Henkilökohtaisen todellisuuden luonne -kirjassa siitä, miten yhdessäkin elämässä jollakulla voi olla useampi ego vuoroittain hallitsevassa asemassa. Psykologia tuntee tämän ilmiön monipersoonahäiriönä. Ei siis todellakaan ole mitenkään itsestään selvää, että meillä on vain yksi ego ja siinä kaikki.

On ymmärrettävä, että Seth viittaa sanalla ”persoona” sekä siihen yksilölliseen identiteettiin, johon me eläessämme samaistumme että perimmäisestä muutoksesta syntyneeseen yksilöllistyneeseen identiteettiin. Itsen kokonaisrakennetta voisi kuvata klassisesti pyramidikaaviolla, mutta tässä tapauksessa on otettava huomioon, että pyramidin jokainen ”ylempi” kerros sisältää alemman kerroksen ja on aina sekä itsetietoinen oma identiteettinsä että enemmän kuin ”alempien” osiensa summa. Lisäksi identiteetti ja persoona läpäisevät useamman kerroksen. Kuva on hyvin yksinkertaistettu kaavio ja sen tarkoitus on vain auttaa hahmottamaan Sethin käyttämiä käsitteitä. Seth esimerkiksi sanoo, että myös Kaikella-Mikä-On on identiteetti ja persoona muttei siinä mielessä, miten uskonnot asian esittävät. (Ks. Jumala, totuus ja valaistuminen.)

Entiteetin ja persoonan välisestä suhteesta Seth sanoo seuraavasti:

”Jos sanot, ettei persoona voi tehdä yhtään sellaista valintaa, josta entiteetti ei olisi tietoinen, tämä on totta. Mutta on yhtä lailla totta, ettei entiteetti voi mitenkään muuttaa persoonan tekemää valintaa, vaikka se tunteekin niin sanotusti etukäteen, tuon valinnan. Entiteetin on kaikessa valtavassa tiedossaan pidettävä näppinsä erossa. Sen voi ainoastaan antaa persoonalle täyden itsenäisyyden, sillä nimenomaan persoona ymmärtää entiteettiä selkeämmin ne erityiset olosuhteet, joissa se elää… Ei ole mitään sätkynukkea ja naruista vetäjää.” (ES 3:95)

Entiteettiä voi ajatella kuin eräänlaisena kehättömän kärrynpyörän keskusnapana, jossa kaikki sen monet persoonat ja mahdolliset persoonat ovat kiinni. Yksi egoista on dominoiva, eli se, ”keneksi” itsemme koemme. Pyörän napa, eli entiteetti, ei kuitenkaan ole se osa kokonaisuutta, joka tienpintaa koskee, vaan nimenomaan eri egot ovat niitä itsen osia, jota eri todellisuuksissa – vaihtoehtoisissa ja aktuaalisessa – toimivat.

Tästä vertauksesta on enemmänkin hyötyä. Jos esimerkiksi ajattelet, että ”sinulla” on muitakin olemuspuolia tai suoranaisia persoonia – vaikkapa ”edellisiä” elämiä (ego 1, ego 2…) tai vaihtoehtoisia ”sinuja” (mahdollinen ego 1, mahdollinen ego 2…) – kärrynpyörävertauksen avulla voit hahmottaa, että olette osaa samaa kokonaisuutta, vaikka jokainen onkin oman keskusnavasta lähtevän pyörän puolan päässä. Kokonainen itsesi eli entiteettisi on näistä persoonistasi tietoinen, jotka puolestaan eivät ole toisiinsa suoraan yhteydessä ja siten toisistaan tietoisia. (Ks. myös Moniulotteinen todellisuus.)

Kokonaisen itsen perspektiivi on näin jotakin aivan muuta kuin meidän henkilökohtainen aktuaalisen tai dominoivan egomme perspektiivi.

”Kokonaiselle itselle kaikki sen muodostavat persoonat ovat olemassa samanaikaisesti, ja kokonainen itse kokee ne persoonat, jotka teistä vaikuttaisivat olevan tulevaisuudessa, samassa ulottuvuudessa kuin ne persoonat, joita te kutsuisitte aiemmiksi persooniksi.” (ES 4:151)

Jotta kuva itsen rakenteesta ei olisi näinkään selvä, Seth huomauttaa myös usein, että koska kaikki on jatkuvassa muutoksessa ja sisäisessä kehittymisen tilassa, mitä tahansa voi tapahtua. Vaikka Sethin todellisuuskuvaus vaikuttaakin siltä, että kaikki haarautuu alaspäin Kaikesta-Mikä-On, tämä haarautuminen on ”molemminsuuntaista”.

”Mistä tahansa persoonasta voi tulla oma entiteetti.” (ES 9:429)

Ylipäätään suunnista puhuminen on ainoastaan kolmiulotteisen todellisuuden kieltä. Tämä on jälleen eräs syy sille, miksi meidän saattaa olla niin vaikeaa hahmottaa Sethin todellisuuskuvausta: me käytämme kolmiulotteisia käsitteitä, johon kuuluvat aika-avaruudelliset ilmaisut, kuten ylös ja alas tai ennen ja jälkeen. Mielessään voi leikitellä ajatuksella, miten hyvin osaa kuvitella moniulotteisen tai holografisen todellisuuden, jossa ei ole välimatkoja, suuntia, ajallista jatkuvuutta tai mitään muitakaan fysikaalisen todellisuuden rajoitteita.

Ja kuin korostaakseen persoonan ja todellisuuden moniulotteista luonnetta, Seth toteaa myös:

”Jotkut persoonat voivat olla osa usempaakin entiteettiä.” (ES 9:429)

Jokainen voi itse yrittää kuvitella tätäkin. Persoonan moniulotteista luonnetta kuvaavat myös seuraavat lainaukset:

”Kun te tulette enemmän tietoisiksi toiminnan laajemmista ulottuvuuksista, te tulette myös tietoisemmiksi siitä, mikä persoona on. Olen kertonut teille, että te olette olemassa useammissa ulottuvuuksissa kuin niissä, jotka te tunnette… Te tarkastelette persoonaa egostanne käsin. Muuta osat persoonaa kuitenkin yrittävät katsoa sitä kokonaisesta itsestä käsin.” (ES 7:301)

”Jotta pääsisi minkäänlaiseen ymmärrykseen ihmisen persoonallisuudesta, tiettyjen ennakkoehtojen on täytyttävä. Ensinnäkin te ette tarkastele yhtä lineaarista itseä. Itse on todellakin moniulotteinen, ja itseä ylläpitävä voima ei asu egossa tai siellä, mitä te kutsutte alitajunnaksi… Yhtenäinen itse on pohjimmiltaan harhakuva, mutta sen sijaan yksilöllisyys ei ole.” (ES 7:312)

Moniulotteinen persoona ei siis ole sama kuin se persoona, johon me tavallisesti samaistumme ja jota me itseksemme nimitämme, ja koska persoona ei ole mikään ”asia”, joka olisi jotenkin staattinen ja pohjimmiltaan löydettävissä aina samanlaisena, sitä on syytä ajatella dynaamisena vireenä tai virtauksena, jonka todellisuuden perimmäinen muutosliike jatkuvasti tuottaa:

”Persoonaa pitää aina ajatella liikkeenä, sillä mitkään [itsen] osat eivät koskaan ole paikoillaan. Egoa lukuunottamatta persoonan mitkään osa eivät reagoi aikaan perättäisten hetkien sarjana. Kaikki koetaan nykyhetkenä. Aikuisen persoonan sisällä oleva lapsi ei siis ole kuollut.” (ES 4:167)

Vaikka persoona muuttuukin kokemusten ja ajan myötä, Seth painottaa sitä, että kaikki aiemmat kokemukset kulkevat tässä hetkessä persoonan mukana. Jokainen voi vaikkapa kokeilla mennä takaisin johonkin lapsuuden kokemukseen niin elävästi kuin kykenee; tämän ei pitäisi tavallisesti olla mitenkään erityisen vaikeaa, vaikka kaikki eivät siinä ehkä ensiyrittämällä onnistukaan. Tämän pienen harjoituksen tai kokeen avulla voi helposti saada käsityksen siitä, että vaikka persoona vähitellen muuttuukin, sen kaikki kokemukset ovat yhä olemassa, joskin ne tietenkin luodaan uudelleen siinä hetkessä, kun niitä muistellaan.

Vielä on syytä nostaa esiin muutama persoonaa koskeva seikka. Ensinnäkin, koska kaikki ilmennyt on tuhoutumatonta, persoona ei myöskään voi itse tuhota itseään. Sen sijaan se voi lakata keskittämästä huomionsa johonkin tiettyyn todellisuuden osaan.

”Yksikään tietoisuus ei voi tuhota itseään. Se voi ainoastaan lakata kokemasta tiettyä osaa toiminnasta.” (ES 4:151)

Toiseksi, laajemman persoonaan kannalta on täysin sama, missä todellisuuden osassa jokin tapahtuma ilmenee, sillä kaikki on samaa mentaalia todellisuutta. (Ks. myös Mentaali todellisuus ja tietoisuus sekä Tunteet, odotukset ja uskomukset.)

”Persoona ei tee mitenkään todellista eroa valve- ja unikokemusten välillä.” (ES 4:174)

Ja vielä on muistettava, ettei persoona rajoitu yhteen elämään tai todellisuuteen:

”Persoonan psykologiaa ei voi ymmärtää, ellei huomioon oteta jälleensyntymää, mutta silloinkin se edustaa ainoastaan yhdessä järjestelmässä toimivaa energiaa. Persoona toimii samanaikaisesti monessa järjestelmässä.” (ES 6:273)

Jälleensyntymä edustavat sarjaa tai joukkoa elämiä yhdessä todellisuuden kerroksessa; siksi Seth puhuu ”yhdessä järjestelmässä toimivasta energiasta”. Mutta persoona toimii monessa järjestelmässä yhtäaikaisesti, joten lienee mahdollista, että myös erilaisia ”jälleensyntymien joukkoja” tapahtuu samalle persoonalle monessa todellisuudessa. Tämä on jälleen hyvä esimerkki siitä moniulotteisesta todellisuudesta, jota Seth meille yrittää selvittää.

Termien tiivistelmä

Seth käyttää edellä selvitettyjä termejä suhteellisen vapaasti ja monelta osin limittäisesti. Tässä eräs mahdollinen tiivistelmä itsen rakenteeseen liittyvistä termeistä:

Identiteetti: Toiminnan tulemista tietoiseksi itseensä kohdistuvasta toiminnasta.

Sisäinen itse: Termi identiteetille/entiteetille erotuksena siitä ulkoisesta itsestä, johon tavallisesti samaistumme.

Entiteetti: Se kokonaisuus, jonka osia kaikki eri persoonallisuudet tai persoonat ovat. Entiteetit puolestaan ovat kokonaisuuden, Kaiken-Mikä-On osia.

Sielu: Synonyymi entiteetille.

Kokonainen itse: Synonyymi entiteetille eli sielulle.

Persoona: Termi yksilöityneelle ja johonkin todellisuuteen syntyvälle itsetietoiselle identiteetille/entiteetille.

Sisäinen ego: Se osa persoonaa, joka alitajunnan kautta on sisäisesti yhteydessä ulkoiseen egoon.

Ulkoinen ego: Sisäisen egon eri todellisuuksiin projisoima osa. Se osa, johon me tavallisesti täysin samaistumme ja jota pidämme itsenämme tai minuutenamme. Yleensä lyhyesti vain ”ego”.