Moniulotteinen todellisuus

Sethin mukaan todellisuus on paitsi sähkömagneettinen myös moniulotteinen. Todellisuus ei ole ainoastaan se lineaarisesti etenevä kokemusten sarja, joka jokaisella meillä erikseen – tai edes yhdessä – on. Todellisuus on kompleksinen, jatkuvasti elävä ja muuttuva kudos, joka koostuu mahdollisuuksista ja todennäköisyyksistä – ja vaihtoehtoisista tapahtumista.

Myös nykyfysiikassa on esitetty sellaisia todellisuusmalleja, jotka ovat moniulotteisia ja/tai perustuvat mahdollisiin maailmoihin. Fysiikka tosin nimensä mukaisesti rajaa lähtökohtansa koskemaan vain fysikaalista huolimatta siitä, että rajanveto fysikaalisen ja ei-fysikaalisen välillä on lopulta varsin epäselkeää.

Moniulotteisuus on kuitenkin termi, jota käytetään varsin – moniulotteisesti. Tarkastellaanpa, mitä Seth tarkoittaa todellisuuden moniulotteisuudella.

Seth toteaa jo istuntojen hyvin varhaisessa vaiheessa, istunnossa 19:

”Tieteentekijänne tulevat huomaamaan, etteivät heidän työkalunsa enää ole riittäviä. Koska ihminen on luonnoltaan niin kovin utelias, tieteentekijöidenne on lopulta pakko käyttää sisäisiä aistejaan. Muutoin he tarkastelevat ainoastaan naamiointia [fysikaalisen maailman perusoletuksia] ja huomaavat olevansa umpikujassa.” (ES 1:19)

Fysikalismiin keskittyvän havaitsemisen ongelma on siis yksinkertaisesti se, että silloin havainnoidaan vain sitä, mikä on fysikaalista. On kokonaan eri asia, että esimerkiksi tieteellisessä maailmankuvassa ei juuri oleteta, että mitään muuta olisi edes olemassa, ja ennen kuin tästä jumista päästään irti edes hypoteettisella tasolla, mitään varsinaista fysikalismin ylittävää edistymistä ei tietenkään voi tapahtua. Tilanne muuttuu varsin ongelmalliseksi, kun kaikki ilmiöt – olivatpa ne mielestämme miten subjektiivisia tai objektiivisia tahansa – pyritään selittämään yhdellä todellisuuskäsitysmallilla. Tämä tulkintojen ”teoriapitoisuus” on myös tunnettu tieteenfilosofinen ongelma: sitä löydetään, mitä etsitään, tai sitä havaitaan, mitä oletetaan olevan olemassa. Joten kun oletetaan todellisuuden olevan vain fysikaalinen, ei tietenkään edes havaita mitään ”ei-fysikaalista”, koska sellaista ei osata etsiä.

Tietenkin ongelma on myös päinvastainen. Jos yksilöllä on hyvin ”henkinen” käsitys todellisuudesta, monet helposti tai ainakin periaatteessa fysikalistisestikin selitettävissä olevat ilmiöt halutaan tulkita ei-fyysisiksi. Ratkaisu tähän ongelmaan on se, että pidetään todellisuuskäsitys mahdollisimman avoimena, jotta mahdollisimman monet ratkaisut avoimeen kysymyksiin olisivat edes hypoteeseina olemassa. Hypoteesihan on tieteenfilosofiassa vain olettamus, joka sitten joko kumoutuu tai vahvistuu, kun lisää tietoa ja ymmärrystä asiasta saadaan.

Hyvä esimerkki lukituista hypoteeseista on kuolemanrajakokemusten tai jälleensyntymämuistojen tutkimus. Molemmista on ”todistusaineistoa” enemmän kuin riittävästi sellaisten hypoteesien muodostamiseen, joissa oletetaan jotakin ei-fysikaalista olevan olemassa, mutta tällaisia olettamuksia ei lähtökohtaisesti ”legitiimissä” tieteessä haluta tai uskalleta tehdä vaan lähtökohtana pidetään jotakin, mikä sopii fysikalistiseen todellisuukäsitykseen, kuten aivotoimintaa, vääristyneitä havaintoja tai muistoja tai sitten ihan vain oletetaan, että kyse on huijauksesta.

Jos tällaiseen tutkimukseen – siis kuolemanrajakokemuksia ja jälleensyntymämuistoja koksevaan materiaaliin – paneutuu ennakkoluulottomasti, hyvin harvoin, jos koskaan, vastaan tulee tapauksia, jossa kyse on suunnitelmallisesta ja tietoisesta huijaamisesta. Jälleensyntymäkokemusten kohdalla tutkimus kohdistuu pikkulapsien spontaaneihin puheisiin, jolloin tietoinen huijaaminen voidaan laskea lähes täysin pois, ja useimmat kuolemanrajakokemuksistaan kertovat ovat niin vaikuttuneita omasta kokemuksestaan, että se on muuttanut heidän kokoa ymmärryksensä elämästä. Aika vaikea näitäkään kertomuksia on pitää lähtökohtaisesti sepitettyinä, jos kyseiset henkilöt muutoin ovat täysin normaaleja. 

Erityisesti kuolemanrajakokemukset selitetään milloin aivojen hapenpuutteena ja milloin neurokemian tuottamina ilmiöinä tai sitten vain aivojen häiriötilojen tuottamina harhakuvina, mutta juuri kukaan (akatemian sisällä) ei uskalla olettaa, että ehkä ne ovatkin aivan todellisia kokemuksia toisista todellisuuksista.

Sama koskee myös kokemuksia ruumistairtaantumista (out-of-the-body experience, OBE). Jokainen joka on tämän ilmiön kokenut muutoin kuin satunnaisesti tai joka on suorastaan harjoittanut tai tutkinut sitä, ”tietää”, ettei kyse ole aivojen tuottamista harhakuvista – ellei sitten kategorisesti pidetä aivan kaikkea aivojen tuottamana harhakuvana – vaan aidoista kokemuksista jostakin toisenlaisesta todellisuudesta kuin mitä tämä fyysisin aistein havaittava on.

Seth jatkaa samassa istunnossa:

”…mutta he [tieteentekijät] muuntavat alitajuisesti ja automaattisesti sen, minkä he näkevät niiksi naamiomuodoiksi, jotka ovat heille tuttuja.” (ES 1:19)

Tämä on Sethin kielellä ilmaistuna sama kuin tieteen filosofian teoriapitoisuus: ”näemme sen, mitä oletamme näkevämme” tai ”mikä käsityksemme todellisuudesta on”. 

Meidän on tavallisesti vaikea hyväksyä sitä, että olemassa voisi olla muitakin todellisuuksia, jotka olisivat aivan yhtä todellisia kuin tämän fyysinen maailmamme. Tämä on tavallaan aika outoa, sillä ihmiskunnan historia on pullollaan todellisuuden moniulotteisuutta puoltavia tapahtua ja kokemuksia niin yksilötasolla kuin kollektiivisestikin. Tällaiseen kieltämisen kulttuuriin on vaikea löytää muuta syytä kuin se, että olemme omaksuneet niin vahvasti fyysisen todellisuuden tutkimiseen keskittyvän todellisuuskäsityksen.

Tietoisuus on Sethin mukaan huomion suuntaamista, ja me tunnemme psykologiastakin sen, miten huomion suuntaaminen vahvistaa odotettuja havaintoja ja sulkee pois sellaiset havainnot, joihin huomiota ei suunnata. On siis selvää, kuten tässäkin artikkelissa on jo muutamaan otteeseen todettu, että näemme ja koemme vain sen, mihin huomiomme suuntaamme. Voi vain ihmetellä, miten vajavainen kuva meillä fyysiseen todellisuuteen tuijottavilla on todellisuudesta kokonaisuudessan; ainakaan se ei ole kokonainen tai kaikenkattava.

”Kaikkien ihmispersoonien energia on säännönmukaisesti vakavasti keskittynyt vain yhteen todellisuuden vaiheeseen. He ovat kuin ovatkin transsissa… Tässä vaiheessa kehitystänne on välttämätöntä, että ihmispersoona oppii muuttumaan joustavammaksi ja siirtämään huomiokykyään niin, että myös muita maailmoja voidaan havaita.” (ES 4:170)

Tätä huomion joustamiskykyä todellakin tarvitaan, mikäli haluamme päästä eteenpäin ymmärryksessämme todellisuuden moniulotteisesta luonteesta. Seth pitää myös kehityksemme ja eteenpäin pääsymme kannalta olennaisen tärkeänä, että alamme ajatella itseämme moniulotteisina olentoina ja ymmärtää, että se itsen osa, johon niin voimakkaasti samaistumme – ulkoinen ego – on todellakin vain osa meille toistaiseksi tuntematonta paljon laajempaa kokonaisuutta.

”Ensinnäkin itsen ajatellaan olevan olemassa ainoastaan yhdessä aikajatkumossa. Sen kokemukset pohjautuvat kuitenkin menneisyyteen siten kuin te ajattelette menneisyyttä. Koska on olemassa ainoastaan tilava nykyhetki, tämä merkitsee sitä, että itse pohjautuu sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Ennen kuin sitä tutkitaan moniulotteisena kokonaishahmona, sitä ei yksinkertaisesti vain ymmärretä.” (ES 6:256)

Mahdolliset maailmat

Todennäköiset tai mahdolliset maailmat ovat olleet jokseenkin suosittu tapa yrittää hahmottaa todellisuuden luonnetta niin fysiikassa, filosofiassa kuin kirjallisuudessakin. Meidän on kuitenkin ihmisinä vaikea pitää varsinaisesti todellisina mitään muita maailmoita kuin sitä jatkuvuutta, jossa koemme elävämme. Missä nuo muut maailmat ovat? Missä nuo vaihtoehtoiset minät ovat? Enhän minä koe kuin yhden itsen olemassaolon!

”Mahdollisten tapahtumien kenttä on olemassa aivan todellisena. siitä itse valitsee ne toimet, joista tulee osa fyysistä todellisuutta. Tässä kohdin vapaa tahto todellakin astuu kuvaan.” (ES 5:234)

Sethin lähtökohta on siis sellainen, että on olemassa rajaton määrä erilaisia mahdollisia tapahtumia, joista vain jotkin realisoituvat fyysisessä todellisuudessa. Ne eivät kuitenkan toteudu tai ilmene sattumanvaraisesti vaan laajemman itsemme valitsemina. Meillä ei tietenkään ole minkäänlaista tajua tai tietoa tästä prosessista, joten meille kaikki tapahtuva todellakin näyttää sattumanvaraiselta. Tämä sattumanvaraisuuden tuntu on seurausta siitä, että me tunnemme kokonaisen itsemme niin huonosti; tunnemme oikeastaan vain sen ”ulkokerroksen”, ulkoisen egon. (Ks. myös Entiteetti, ego, identiteetti ja persoona.)

Jälleen kerran ajattelumme rajat tulevat vastaan, kun yritämme hahmottaa vaihtoehtoisia todellisuuksia ja mahdollisia maailmoja. Seth kuitenkin toteaa varsin suoraan:

”Mikä tahansa todennäköisyys on todellisuus huolimatta siitä tapahtuuko se teidän järjestelmässänne vai ei.” (ES 5:226)

 ”Sillä toiminta on toimintaa huolimatta siitä, havaitsetteko te sen vai ette, ja mahdolliset tapahtumat ovat tapahtumia huolimatta siitä, havaitsetteko te ne sellaisina. Näin ajatukset todellakin ovat tapahtumia. (ES 5:231)

”Todennäköisyyksien kenttä ei ole mielikuvitusta tai hämäräperäistä toimintaa. Se on aivan yhtä todellinen kuin fyysinen maailmankaikkeus.” (ES 5:234)

”Tämä todennäköisyyksien järjestelmä on aivan yhtä todellinen ja aktuaalinen kuin se järjestelmä, joka teille on tuttu, ja te olette osa sitä huolimatta siitä, tajuatteko sen vai ette. (ES 5:232)

Sillä, ymmärrämmekö tai tajuammeko me jotakin, on siis loppujen lopuksi hyvin vähän tekemistä sen kanssa, millainen todellisuus on, kuten kaikista edellisistä lainauksista hyvin käy ilmi. Seth vertaa myös näitä vaihtoehtoisia todellisuuksia uniin: unessa voimme vaikka pitää käsissämme aivan todentuntuisesti omenaa (joka Sethin mukaan onkin aivan todellinen tuossa unijärjestelmässä), mutta se katoaa käsistämme herätessämme emmekä ole enää tietoisia sen olemassaolosta huolimatta siitä, että meillä saattaa olla jonkinlainen muistikuva siitä. ”Samalla tavoin te ette havaitse tai koe fyysisesti mahdollisten tapahtumien todellisuutta.” (ES 5:232)

Toinen mielenkiintoinen vertaus mahdollisiin ja vaihtohtoisiin omiin persooniin tai itseihin tulee niin ikään unista: Oletko koskaan ajatellut sitä, että vaikka koet unissasi olevasi ”sinä” tai oma itsesi, toisinaan tuolla unihahmollasi on kokonaan toisenlainen historia, toisenlaiset muistot ja esimerkiksi toisenlainen sosiaalinen piiri. Tuolla uniminälläsi ei ole mitään identiteettiongelmaa, vaikkei se ehkä ”muistakaan” valveminäsi elämästä juuri mitään vaan rakentaa identiteettinsä omien historiallisten ja aktuaalisten ”muistikuviensa” mukaan.

Jos tällaista uniminää tai unipersoonaa vertaa omiin mahdollisiin itseihin, saa jonkinlaisen käsityksen, että sellaisia todella voi olla olemassa – ja vieläpä samanaikaisesti tavanomaisen valvepersoonamme kanssa – huolimatta siitä, ettemme tavallisesti tiedä niistä yhtään mitään. Tätä vertausta myös Seth käyttää.

Varsin mielenkiintoista on myös se, miten ennaltatietämistä, enneunia tai selvänäkökykyä pidetään valtavirtaisessa kulttuurissa hölynpölynä – eikä vähiten siksi, että enteet tai ennustukset osuvat niin harvoin oikeaan. Me emme kuitenkaan yleensä tule ajatelleeksi, että kyse voi usein olla aivan todellisista tulevaisuutta koskevista sisäisistä näyistä, mielikuvista tai unista, mutta sellaisista, jotka eivät todellisuuden moniulotteisuudesta johtuen toteudukaan siinä todellisuuden haarassa tai versiossa, jonka tulemme kokemaan. Ainakin Sethin mukaan juuri tästä voi olla kyse:

”Selvänäköinen tieto osoittautuu usein vääräksi. Joissakin tapauksissa tämä johtuu siitä, että itse on valinnut toisenlaisen mahdollisen tapahtuman aineeellistumaan fyysisesti.” (ES5:234)

Siitä sokkotilanteesta, jossa me ulkoiseen egon keskittyvät ihmiset elämme, Seth toteaa lakonisen hauskasti:

”Jos ego saisi tehdä kaikki valinnat eikä itsen muilla osilla olisi niihin veto-oikeutta, tilanteenne olisi todella surkea.” (ES 5:234)

On tietenkin surkuhupaisaa, miten useimmat meistä todella kuvittelevat ”itse” tekevänsä kaikki omaa elämäänsä koskevat päätökset, vaikka samalla uskomme sattumaan ja siihen, ettemme voi pohjimmiltaan vaikuttaa esimerkiksi siihen, sairastummeko tai joudummeko vaikkapa onnettomuuteen. Uskomme egon kaikkivoipaisuuteen on yhtä aikaa sekä kaiken kattava että todella hutera. Ja koska meillä on aavistuksenomainen tunne siitä, että ehkä jossakin taustalla ja meidän näkymättömissämme kaikessa tässä onkin jokin tolkku, alamme sepittää tarinoita jumalista ja hengistä.

Hieman perusteellisemman selvityksen todellisuuden moniulotteisuudesta käytännön kokemisen kannalta Seth antaa kirjansa Seth puhuu luvussa 19. Seth piirtää verbaalisesti hyvin yksinkertaisen kaavakuvan, jonka avulla todellisuuden moniulotteisuutta on helpompi hahmottaa. Alla on kuvana se, mitä Seth sanallisesti esittää, mutta ensin on syytä ottaa huomioon se, mitä Seth seuraavassa kertoo:

”Tässä käsiteltävät tietoisuuden tasot saattavat vaikuttaa siltä kuin ne olisivat kovin erillään valvetietoisuudesta. Jaot ovat kuitenkin varsin summittaisia. Nämä eri vaiheet kuvaavat vain erilaisia sielunne ominaisuuksia ja tahoja; saatte niistä vihjeitä ja johtolankoja – kaikenlaisia heijastumia niistä ilmenee myös teille tutussa tietoisuuden tilassa. Tavanomainen tietoisuuskaan ei siten ole täysin tietämätön kaikista muista olemisen muodoista tai tyhjä kaikista muista tietoisuuden laaduista. Johtuu ainoastaan siitä, että koska käytätte tavallisesti valvetietoisuuttanne rajallisesti, ettette törmää näihin vihjeisiin kovinkaan usein.” (SEP 19:576)

Normaali valvetietoisuus on se tila, johon tavanomaisesti samaistumme ja jota pidämme ”todellisena todellisuutena”.

A1 on rinnakkainen normaalille tietoisuuden tilalle, sivuaskel, ja poikkeaa siitä vain vähäisesti, ja kuitenkin siinä voi tapahtua ja ilmetä selkeästi sellaisia asioita, jotka eivät ole olemassa siinä tilassa, jossa tavanomaisesti olemme. Se on kuin sivutasanne, josta käsin voimme tarkkailla fyysisiä tapahtumia selkeämmästä näkökulmasta. Tähän tilaan on helppo päästä, kun vain hetkeksi hellittää tavanomaisesta tietoisuudesta ja rentoutuu. Tässä tilassa voi tutkia omaa – ja toistenkin – kehoa sisäkautta. A1-tilaa voidaan käyttää myös luovaan työskentelyyn, keskittymiseen, opiskeluun, virkistäytymiseen, lepoon ja mietiskelyyn. Se on siis meille kaikille varmasti tuttu hieman hypnagoginen rentoutumisen tila, jota jokainen meistä käyttää jollakin tavoin enemmän tai vähemmän tietoisesti hyväkseen.

A1a on syvemmän transsin tila mutta yhä kytköksissä tuntemaamme todellisuusjärjestelmään. Sitä voi käyttää askelmana rinnakkaiseen tietoisuuden tasoon, joka on näin kahden askeleen päässä samalla tasolla kuin normaalitodellisuus. Tässä tilassa voidaan tarkastella vaihtoehtoisia nykyhetkiä. Tätäkin tilaa hyödynnämme usein käydessämme mielessämme lävitse ”entä jos”-skenaarioita. Toiset kykenevät kuvittelemaan tällaisia vaihtoehtoisia nykyhetkiä hyvinkin elävästi ja tekemään valintoja tuntemustensa perusteella.

A1b Tähän todellisuuteen ei ole yhtä helppo päästä, ja se liittyy kokonaisten ryhmien nykyhetkiin, joukkotodennäköisyyksiin ja koko sivilisaation liikkeisiin. Sitä voi kuitenkin hyödyntää sen hahmottamisessa, mihin suuntaan olemme tai voisimme olla kollektiivisesti menossa.

A1c on Sethin mukaan jo sellainen vaihtoehtoisten todellisuuksien taso, jolla ei juurikaan ole enää tekemistä meidän todellisuutemme kanssa.

A2 on suoraan A1-tason ”alapuolella” ja vähän sitä syvempi tila. Se on vähemmän fyysisesti suuntautunut kuin A1. Tilaa voidaan käyttää menneisyyden tutkimiseen siinä todennäköisyysjärjestelmässä ja aikakäsityksessä, jonka me tunnemme.

A3 liittyy kollektiivisiin asioihin, mannerten siirtymiin, planeettamme historiaan ja täällä asuneisiin lajeihin, eläinten historiaan, kaasun ja hiilen kerrostumiin sekä niihin erilaisiin aikakausiin, jotka ovat planeettaamme muovanneet.

A4 on taso aineen muodostumisen alapuolella, jolla ajatukset ja käsitteet voidaan havaita, vaikka niiden representaatiot eivät ilmenisikään tuntemassamme fyysisessä todellisuudessa. Tältä tasolta kumpuavat monet syvimmistä innoituksista. Ajatukset ja käsitteet, joilla on oma sähkömagneettinen identiteettinsä, ilmenevät ”symbolisena maisemana” tällä tietoisuuden tasolla.

A5 on taso, jolla ainakin teoriassa minkä tahansa persoonan elinvoimaiseen tietoisuuteen voidaan olla yhteydessä. Tähän tasoon liittyvät sekä menneet että tulevat persoonat. Se on tietoisuuden taso, johon päästään vain harvoin. Se on kohtaamisalue, jossa eri ajoista, paikoista tai todennäköisyysjärjestelmistä tulevat persoonat voivat kommunikoida keskenään sellaisella selkeällä tavalla, jonka kaikki ymmärtävät. 

Me ihmiset koemme kyllä usein intuitiivisesti, että ihan koko todellisuus ei ehkä olekaan siinä, mitä aistimme meille välittävät, ja kenties moni todennäköisiä, mahdollisia tai vaihtoehtoisia todellisuuksia pohtinut ajattelee myös vakavissaan, että on aivan mahdollista, että ”minusta” on olemassa useampia versioita. Se, millaisen painoarvon me tällaisille intuitioille annamme, riippuu pitkälle siitä, missä määrin ylipäätään annamme arvoa sisäisille tuntemuksillemme ja ei-rationaaliselle kokemiselle.

”Kokonaisessa itsessä [entiteetti] on aina läsnä sisäistä oivaltamista. Siinä on ymmärrys jokaisen persoonan olemassaolon merkityksestä. Tieto moniulotteisesta olemisesta ei ole ainoastaan nykyisen tietoisen toimintanne taustalla, vaan jokainen teistä tietää sisimmässään, että hänen tietoinen elämänsä on kytköksissä paljon suurempaan todellisuuteen. Tätä suurempaa ulottuvuutta ei voi aineellistaa kolmiulotteiseen järjestelmään, ja kuitenkin sen laajempi ulottuvuus virtaa ulospäin olemisen sisimmästä ytimestä projisoituen ympärilleen ja muuttaen kaiken, mihin se koskettaa.” (SEP 21:585)

Seth kuitenkin tuo esiin sen, miten vaikea ihmisen on tällaista mahdollisten maailmojen moniulotteista todellisuutta käsittää, etenkään, jos lähestymme asiaa loogis-rationaalisesti:

”Fyysiset aivot eivät tässä vaiheessa kykene ottamaan vastaan tai tulkitsemaan moniulotteisia käsitteitä. Mieli ja sisäinen itse voi tulla tietoiseksi tällaisista käsitteistä.” (ES 9:428)

Jokainen joka on yrittänyt järjellä ymmärtää, mitä esimerkiksi kvanttimekaniikan Hugh Everettin monimaailmatulkinta käytännössä ja oikeasti tarkoittaa, on varmasti nyrjäyttänyt aivonsa pahan kerran: meidän rationaalinen päättelykykymme ei kykene yksinkertaisesti hahmottamaan esimerkiksi loogisesti toisensa poissulkevia vaihtoehtoja saati sitten todellisuuden jatkuvaa haarautumista loputtomaksi määräksi muita mahdollisia todellisuuksia. Sethin kuvailun perusteella Everett saattoi kuitenkin olla oikeilla jäljillä.

Sethin kuvailemasta moniulotteisesta todellisuuden ja persoonan mallista ei kannatakaan väkisin yrittää pusertaa meidän loogiseen ajattelumme nätisti sopivaa pikku teoriaa, sillä se on yksinkertaisesti aivan liian, no jälleen kerran, moniulotteinen, jotta meidän vahvasti binääriloogiseen joko/tai-toimintoihin perustuva ajattelumme voisi sitä hahmottaa. Voit esimerkiksi kokeilla, kykenetkö mitenkään ajattelemaan, että ulkona samanaikaisesti sekä sataa että ei sada, tai käyttääkseni vanhaa kaikkivoipaisuuden paradoksia: ”Voiko Jumala luoda niin suuren kiven, ettei hän itsekään voi sitä nostaa?” Tällaiset yksinkertaiset ajatusleikit paljastavat välittömästi aivokapasiteettimme rajallisuuden – tai ainakin sen, että meidän on vaikea käsittää muunlaista logiikkaa kuin joko/tai.

On kuitenkin oletettavaa, että persoonamme moniulotteinen luonne paljastuu väkiskinkin meille tavalla tai toisella todellisuutta koskevan tietämyksemme karttuessa ja laajentuessa.

”On varsin mahdollista että pikemminkin fysiikka kuin psykologia antaa teille ensimmäisen vihjeen siitä, että ihmisen persoonallisuus on moniulotteinen ja että mielen sisäinen todellisuus on paljon laajempi kuin se fyysinen maailmankaikkeus, jota se yrittää tutkia.” (ES 8:410)

Se, kehittyvätkö aivommekin samalla jotenkin moniulotteiseksi jäänee tulevien sukupolvien todistettavaksi.